Kolme vuotta sitten aloitin työni Muistiliitossa asiantuntijana Muistiliikkuja-hankkeessa. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman toiminnan tavoitteena on ollut lisätä liikunta-alan toimijoiden valmiuksia kohdata muistisairaita henkilöitä sekä innostaa muistisairaita ja heidän läheisiään liikunnallisen elämäntavan ylläpitämiseen.
Nyt hankkeen ja samalla oman työni Muistiliitossa lähestyessä loppuaan on hyvä hetki pysähtyä katsomaan, mitä näiden vuosien aikana on syntynyt ja mitä itse olen matkalla oppinut.
Muistiystävällisyys syntyy yhteistyössä
Hankkeessa on tuotettu tietoa ja materiaaleja muistisairaille ja läheisille sekä käytännön työkaluja liikunta-alan toimijoille. Olen saanut tehdä monenlaista, kuten suunnitella videoita ja verkkomateriaaleja liikunta-alan opiskelijoille sekä kirjoittaa artikkeleita erilaisiin julkaisuihin. Olen myös saanut suunnitella yhteistyöwebinaareja ja -koulutuksia, ja samalla viedä eteenpäin muistiystävällisyyden näkökulmaa liikuntaympäristöihin, joissa ikäihmiset jo liikkuvat.
Muistiliikkuja-hankkeen yhteistyö eri ikäihmisiä liikuttavien järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa on mahdollistanut sen, että tietoa muistisairauksista on voitu viedä Muistiliiton ja sen paikallisyhdistysten ulkopuolelle. Koska jo jopa kolmas yli 65-vuotiaista kokee muistiin ja tiedonkäsittelytoimintoihin liittyviä haasteita, ei muistiystävällisyyden pitäisikään olla oma erillinen saarekkeensa, vaan osa tavallisia ikäihmisten liikunta- ja hyvinvointipalveluja.
Hankkeen aikana ajatus on laajentunut
Hankkeen alkuaikoina keskusteluissa liikunta-alan toimijoiden kanssa kävi kuitenkin usein ilmi, että muistisairaudet nähtiin usein heidän toimintansa ulkopuolisena teemana. Hankkeen edetessä onnistuimme muuttamaan ja laajentamaan tätä ajatusta.
Muistisairaus etenee aina yksilöllisesti, ja diagnoosin jälkeen sairastuneella voikin olla edessä vielä useita toimintakykyisiä ja aktiivisia vuosia. Siksi henkilöitä, joilla on muistitoimintoihin liittyviä haasteita, liikkuu myös ihan tavallisissa ikäihmisten liikuntaryhmissä, erilaisissa eläkeläisjärjestöjen toiminnoissa ja kuntien liikuntapalveluissa. Tämä on toki myös toivottavaa, sillä muistisairas ihminen ei sairauden lievässä vaiheessa tarvitse erillistä toimintaa.
Muistiystävällisyyden tavoitteena ei olekaan rakentaa muistisairaille kokonaan omia palveluja, vaan mahdollistaa osallistuminen mahdollisimman pitkään siellä, missä ihmiset muutenkin liikkuvat. Vaikka muistisairauteen sairastunut ei aina pysty sopeutumaan ympäristön toimintatapoihin, voimme me muut usein muokata ympäristöä, toimintaamme tai ainakin omaa tapaamme kohdata. Pienetkin muutokset voivat mahdollistaa sen, että ihminen voi jatkaa itselleen merkityksellistä tekemistä tutussa ympäristössä.
Tämä on tarkoittanut hankkeessa myös sitä, että olen saanut tehdä yhteistyötä muiden järjestöjen ja toimijoiden kanssa. Muistiystävällisyyttä on viety esimerkiksi Ikäinstituutin, Suomen Ladun, Luustoliiton, Eläkeliiton ja Reumaliiton vertaisohjaajien koulutuksiin ja liikuntatoiminnan materiaaleihin. Samalla olemme voineet lisätä ymmärrystä siitä, miten ihmistä voidaan tukea osallistumaan ja miten häntä voidaan ohjata toiminnasta ja palvelusta toiseen tuen tarpeen kasvaessa.
Tärkein ajatukseni näistä kolmesta vuodesta onkin se, että voisimme muuttaa kuvaa muistisairaudesta ensisijaisesti hoivaa tarvitsevan ihmisen sairautena ja oppia näkemään muistisairaat henkilöt aktiivisina toimijoina. Näin voisimme vähentää muistisairauksiin liittyvää stigmaa ja häpeää, madaltaa osallistumisen esteitä sekä tukea toimintakykyistä ja turvallista arkea mahdollisimman pitkään.
Lämmin kiitos hankkeen rahoittajalle, yhteistyökumppaneille, Muistiliiton kollegoille ja kaikille muille, joiden kanssa olen saanut tehdä tätä työtä. Yhteistyö ja yhteiskehittäminen liikunta-alan toimijoiden ja erityisesti muistisairaiden henkilöiden kanssa ovat olleet itselleni tämän hankkeen antoisinta sisältöä!
Tanja Kulmala
asiantuntija
Muistiliikkuja-hanke; muistisairaiden ja läheisten liikkuminen, liikunnan ohjaus ja neuvonta
