Vapaaehtoistoiminta

Kiitos, että tulit vierailemaan sivuilla ♥

Asia koskettaa sinua jossain määrin. Vapaaehtoistoiminta on vapaaehtoisuuteen perustuvaa toimintaa, ja toiminnan voit itse määritellä.  Omat voimavarat, taidot, koulutus tai harrastukset huomioiden. Vapaaehtoistoimintaa voi toteuttaa monella tapaa ja monet myös toimivat tiedostamattaan vapaaehtoisena esimerkiksi auttamalla naapuriaan arkisissa asioissa. Vapaaehtoistoiminnan tarkoitus on tuottaa hyvää mieltä niin toimijalle kuin toiminnan kohteena olevalle. Toimiaksesi vapaaehtoisena muistisairauteen sairastuneiden kanssa ei tarvitse omata hoitotyön taustaa, koulutuksemme ja vertaistapaamiset tukevat sinua toiminnassasi.

Tervetuloa mukaan toimintaan!

Muistivapaaehtoisena voit löytää tavan toimia alla olevista esimerkeistä:

Aivoterveyslähettiläs
Aivoterveyslähettiläs on aivoterveyden edistämisestä kiinnostunut ja innostunut vapaaehtoinen. Aivoterveyslähettiläs jakaa tietoa aivoterveyden edistämisestä, muistisairauksien ennaltaehkäisystä ja riskitekijöistä, pitämällä luentoja tai ohjaten esimerkiksi 10 kokoontumiskertaa sisältävää Yhdessä kohti aivoterveyttä -ryhmää.

Kokemustoimija
Vapaaehtoinen, jolla on omakohtaista kokemusta muistisairautta sairastavana tai muistisairaan läheisenä. Hän on saanut riittävästi etäisyyttä elämäntilanteeseensa ja valmis jakamaan kokemustietoa eri alojen ammattilaisille ja opiskelijoille. Kokemustietoa hyödynnetään myös asiakaslähtöisten palveluiden suunnittelussa, arvioinnissa ja kehittämisessä esim. muistisairaan hoitopolussa.

Luottamushenkilö
Yhdistyksen luottamushenkilö on yhdistyksen kokouksen tai hallituksen valitsema vapaaehtoinen, hallituksen jäsen, joka nauttii yhdistyksen jäsenistön luottamusta. Luottamushenkilö sitoutuu yhdistyksen arvoihin ja edistäen muistisairauteen sairastuneiden ihmisten ja heidän läheistensä oikeuksia.

PopUp-vapaaehtoinen
Vapaaehtoinen, joka voi osallistua esimerkiksi kertaluonteisten tapahtumien, tempausten ja kampanjoiden suunnitteluun ja toteutukseen.

Useissa muistiyhdistyksissä toimii myös muistikahvilaemäntiä tai -isäntiä, kahvinkeittäjiä, pullanleipojia ja some -päivittäjiä

Muistiaktiivi
Valtakunnallisen tai maakunnallisen Muistiaktiiviryhmän vapaaehtoinen, itse muistisairas tai läheinen. Muistiaktiiviryhmien tehtävänä on ottaa kantaa muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä kannalta tärkeisiin ajankohtaisiin kysymyksiin valtakunnallisella ja maakunnallisella tasolla. Maakunnalliseen muistiaktiiviryhmään hakeudutaan asiantuntija- ja tukikeskus Muistiluotsin kautta ja valtakunnalliseen oman Muistiyhdistysten suosittelemana.

Muistikaveri tai tukihenkilö muistisairaalle henkilölle
Vapaaehtoinen, jolla on halu auttaa ja toimia muistisairaan henkilön tukena ja kaverina. Muistikaveri voi olla lenkki-, leivonta-, kudonta-, kauppa-, kirppari-, teatteri-, kalakaveri, kaveri yhteisen ajan ja ajatusten jakamisessa tai paljon muuta.​ Muistikaverilla itsellään on sellainen elämäntilanne, että hänellä on aikaa ja hän kykenee kuuntelemaan ja olemaan kaverina muistisairaalle ihmiselle.

Muistikummilähettiläs
Vapaaehtoinen, joka on muistiystävällisen yhteiskunnan kehittämisestä innostunut.  Järjestää noin tunnin pituisia toiminnallisia muistikummituokioita monenlaisille yleisöille esimerkiksi omaishoitajille, eläkeläisryhmille, opiskelijoille, taksikuskeille, työkavereille, ystäville tai ns. isolle yleisölle. Eli kaikille, jotka haluavat oppia tämän kansalaistaidon: Kuinka muistisairas kohdataan arvostavasti ja lämpimästi.

Vertais- ja toimintaryhmien ryhmänohjaaja tai apuohjaaja
Vapaaehtoinen, joka ohjaa muistisairaiden tai läheisten toiminnallisia tai vertaisryhmiä yksin tai yhdessä toisen vapaaehtoisen tai yhdistyksen työntekijän kanssa. Hän on kiinnostunut yhdessä tekemisestä ja ihmisten ryhmämuotoisesta tukemisesta.

Vertaislinjavastaaja
Vapaaehtoinen, jonka tehtävänä on tarjota kuunteleva korva ja vertaistukea muistisairaan omaishoitajille ja läheisille. Vertaislinja palvelee kuutena iltana viikossa maanantaista lauantaihin – myös jouluna ja juhannuksena.

Kaikki vastaajat ovat itse aiemmin olleet muistisairaan omaishoitajia ja läheisiä ja kokemansa myötä haluavat tukea muita, nyt samassa tilanteessa olevia läheisiä.

Vastaajat ovat muistiyhdistyksen toiminnassa mukana olleita henkilöitä, jotka ovat itse osallistuneet vertaisryhmiin ja muuhun keskinäiseen tukeen perustuvaan toimintaan. Vertaispäivystäjäksi hakeudutaan Muistiliiton vastuuhenkilön kautta, oman paikallisyhdistyksen suositteleman

Muistivapaaehtoisen peruskoulutus 

  • valmentaa vapaaehtoisen yleisiin vapaaehtoistoiminnan tehtäviin
  •  antaa vapaaehtoiselle tietoa vapaaehtoistoiminnasta
  • muistivapaaehtoisuuden erityispiirteistä
  • muistisairaan ihmisen kohtaamisesta.

Ajankohta elokuulla, tarkentuu  myöhemmin!

Kainuun Muistiyhdistyksen toimistolla,
Kauppakatu 36 A 6, KAJAANI

Muistikaveri-koulutus

  • n. 10 tunnin kokonaisuus, joka on jaettu 3–4 osaan.
  • sisältönä mm. muistiyhdistyksen toiminta, tietoa muistisairauksista, muistisairaan kohtaaminen, perheen tukeminen  ja vapaaehtoisena toimivan hyvinvointi.
  • maksuton
  • osallistuminen ei ole velvoite toimintaa.

Muistikaveri-toiminnalle on kysyntää erityisesti Kajaanin alueella, yksittäisiä pyyntöjä myös muista Kainuun kunnista.

Muistikaveri-koulutukseen on jatkuva ilmoittautuminen! Seuraava koulutus syksyllä 2025!

Voit ilmoittautua koulutukseen alla olevan linkin kautta tai olemalla yhteydessä Tuijaan joko puhelimitse tai sähköpostilla.

Muistikaveri-koulutukseen ilmoittautuminen

Lisätietoja vapaaehtoistoiminnasta ja koulutuksesta

Tuija Moilanen muistiasiantuntija, vapaaehtoistoiminta 040 1896 831 tuija.moilanen@kainuunmuistiyhdistys.net