Lewyn kappale -tauti
Lewyn kappale -tauti alkaa tavallisesti 50–80 vuoden iässä ja se on hieman yleisempi miehillä kuin naisilla. Nimensä tauti on saanut aivoissa havaittavien solunsisäisten Lewyn kappaleiden eli proteiinikertymien mukaan, joita esiintyy myös Parkinsonin taudissa. Aivoissa todetaan usein samanaikaisesti myös Alzheimerin taudin kaltaisia muutoksia. Lewyn kappale -taudin oireet kehittyvät yleensä hitaasti.
Lewyn kappale -taudin oireet
- tarkkaavuuden, vireystilan ja tiedonkäsittelytoimintojen huomattavat vaihtelut
- toistuvat selväpiirteiset ja yksityiskohtaiset näköharhat
- vilkeunen aikainen käyttäytymishäiriö (RBD), jolloin henkilö nukkuu levottomasti ja huitoo käsillään ja potkii jaloillaan tai muuten eläytyy uniinsa
- hahmotusongelmat ja toiminnanohjauksen heikentyminen
- ns. Parkinson-oireet, kuten lihasjäykkyys, kävelyvaikeudet ja vapina
- mahdollisesti lyhyet tajunnanmenetyskohtaukset, kaatumiset ja sekavuus
Merkittäviä muistihäiriöitä ei taudin alkuvaiheessa välttämättä ole, mutta sairauden edetessä myös muisti heikkenee.
Lewyn kappale –tautiin sairastuneet ovat erityisen herkkiä neuroleptilääkitykselle.
Lewyn kappale -tautiin ei tunneta ennaltaehkäiseviä keinoja, eikä sairautta parantavaa tai pysäyttävää hoitoa. Monia sen oireita voidaan kuitenkin hoitaa sekä lääkkein että lääkkeettömästi. Fysioterapia tulisi aloittaa taudin varhaisessa vaiheessa, jotta liikuntakyky saataisiin säilytettyä mahdollisimman pitkään. Hyvä hoito ja kuntoutus tukevat myös elämänlaatua.
Onko sinulla kysyttävää?
MUISTINEUVO-tukipuhelin muistisairaille, läheisille sekä muististaan huolestuneille.
Avoinna ma, ti ja to klo 12–17 (puhelun hinta operaattorisi hinnoittelun mukaan).
Läheinen, kaipaatko tukea?
VERTAISLINJA-tukipuhelin muistisairaiden läheisille.
Avoinna ma–la klo 17-20 (puhelu on maksuton).