Vapaaehtoistoiminta

Vapaaehtoistoiminnan tehtäviin ovat tervetulleita tavalliset ihmiset tavallisen ihmisen taidoin.

Onko sinulla aikaa? Kaipaatko mielekästä tekemistä? Oletko jo saanut osaksesi tukea ja apua, jota nyt haluat jakaa?

Vapaaehtoistoiminnan tehtäviin ovat tervetulleita tavalliset ihmiset tavallisen ihmisen taidoin. Mikään tehtävä ei ole liian pieni, voit osallistua oman aikataulusi mukaan. Tuemme vapaaehtoistoiminnalla muistisairauteen sairastuneiden ihmisten ja heidän läheistensä hyvää elämää.

Mitä vapaaehtoisena voi tehdä?

Voit toimia vapaaehtoisena erilaisissa tehtävissä. Voit avustaa tilaisuuksissa tai tapahtumissa tai toimia kotona asuvan muistisairaan ystävänä (Muistikaveri) esimerkiksi yhdessä ulkoillen tai juttukaverina. Voit ohjata ryhmiä tai esimerkiksi muistikahvilaa omalla lähialueellasi. Halutessasi voit viedä myös muistitietoutta ja tietoa aivoterveyden edistämisestä eteenpäin luennoimalla tai ohjaamalla ryhmää.

Voit käyttää omia vahvuuksiasi vapaaehtoistoiminnassa. Voit esimerkiksi toimia vapaaehtoisena vaikka lahjoittamalla omaa asiantuntemustasi ja kokemustasi jostain asiasta käyttöömme. Otamme kaikki ideat ilolla vastaan! Voimme yhdessä pohtia juuri sinun näköisesi tapa toimia vapaaehtoisena.

Vapaaehtoisena toimiminen

Et ole tehtävässäsi yksin. Saat meiltä tukea tehtäviisi, sekä henkilökohtaista että ryhmän tukea. Järjestämme vapaaehtoisille tapaamisia, koulutusta ja virkistystä.

Kysy lisää vapaaehtoistoiminnasta p. 050 518 7630.

Tule vapaaehtoiseksi

Tarjoamme luentoja myös muiden tahojen vapaaehtoisille

Voit pyytää vapaaehtoistoimijoillenne maksuttoman luennon.

Muistisairaudet ja kohtaaminen -luento sisältää tietoa muistisairauksista ja niiden vaikutuksista ihmiseen sekä vinkkejä muistisairaan kohtaamiseen. Luennon kesto on n. 1-1,5h.

Kohti parempaa aivoterveyttä -luento antaa tietoa miten voi pitää huolta aivoterveydestä. Luento sisältää myös muutamia mukavia harjoituksia, joiden avulla pääsee jumppaamaan aivoja.

Kysy lisää ja sovi luennosta p. 040 523 9697.

Vapaaehtoistoiminnan yhteyshenkilö

Muistiluotsi Emma Kujala p. 050 518 7630

emma.kujala@kouvolanseudunmuisti.fi