Usein kysyttyjä kysymyksiä oikeudellisista asioista
Oikeudelliset asiat voivat tuntua ajankohtaisilta erityisesti silloin, kun muistisairaus herättää huolta tulevaisuudesta. Oikeudelliset asiakirjat, kuten edunvalvontavaltakirja ja hoitotahto, auttavat varmistamaan, että oma tahto tulee huomioiduksi myös silloin, jos päätösten tekeminen myöhemmin vaikeutuu. Tältä sivulta löydät vastauksia yleisimpiin oikeudellisiin kysymyksiin sekä tietoa siitä, miten ja milloin eri asiakirjat kannattaa laatia.
Usein kysyttyä oikeudellisesta ennakoinnista
-
Oikeudellisella ennakoinnilla tarkoitetaan tulevaisuuteen varautumista oikeudellisin keinoin. Niiden avulla voi varautua etukäteen tilanteeseen, jossa oma toimintakyky heikkenee ja avun tarve lisääntyy, tai kun ei enää pysty hoitamaan omia asioitaan.
Asioiden hoitamista voidaan helpottaa valtuuttamalla toinen henkilö hoitamaan asiaa puolestaan. Valtuutuksen voi tehdä perinteisesti paperisella valtakirjalla tai sähköisesti Suomi.fi-valtuudella, jonka avulla voi hoitaa toisen puolesta tiettyjä viranomaisasioita. Esimerkiksi veroasioissa voi valtuutettu tarkastaa valtuuttajan puolesta tämän veroehdotuksen. Suositeltavia oikeudellisen ennakoinnin keinoja ovat myös edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto.
Erityisesti muistisairauksien yhteydessä oikeudellinen ennakointi on tärkeää, sillä muistisairaudet ovat eteneviä neurologisia sairauksia. Ne heikentävät sairauden edetessä kognitiivista toimintakykyä. Oikeudelliset asiakirjat onkin tehtävä hyvissä ajoissa ja silloin, kun henkilö ymmärtää niiden merkityksen ja pystyy itse päättämään niiden sisällöstä, eli on oikeustoimikelpoinen.
-
Lähiomaisten puuttuminen ei sinällään estä oikeudellista ennakointia. Edunvalvontavaltuutetuksi voidaan nimetä myös muu luotettava henkilö kuin sukulainen, esimerkiksi ystävä. Tärkeää on, että henkilö on tehtävään sopiva ja suostuu siihen.
Edunvalvontavaltuutetun tulee olla yksityishenkilö. Esimerkiksi asianajotoimistoa tai tilitoimistoa ei voi nimetä edunvalvontavaltuutetuksi. Sen sijaan tällaisessa yrityksessä toimiva ammattihenkilö voi olla joskus käytettävissä tehtävään henkilökohtaisesti. Tällaiset tilanteet ovat tosin harvinaisia. Asiasta tulee sopia etukäteen ja selvittää esimerkiksi tehtävän hoitamisesta perittävät palkkiot.
Jos sopivaa henkilöä edunvalvontavaltuutetuksi ei ole, voi tarvittaessa hakea itselleen edunvalvojaa. Hakemus tehdään Digi- ja väestötietovirastolle (DVV). Edunvalvoja voidaan määrätä, jos henkilö ei sairauden, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi kykene huolehtimaan omista asioistaan eikä käytettävissä ole muita riittäviä edunvalvontaa kevyempiä keinoja. Tällöin tehtävää hoitamaan voidaan määrätä hoitamaan yleinen edunvalvoja. Lisätietoja edunvalvonnasta ja hakumenettelystä löytyy Digi- ja väestötietoviraston verkkosivuilta.
Hoitotahdossa voi etukäteen ilmaista omat toiveensa hoidosta tilanteessa, jossa ei enää itse pysty osallistumaan hoitoaan koskevaan päätöksentekoon. Hoitotahtoa tehtäessä ei ole välttämätöntä nimetä läheistä ihmistä sijaispäättäjäksi tekemään hoitopäätöksiä puolestaan. Hoitotahdon tarkoituksena on ohjata terveydenhuollon ammattilaisia ja varmistaa, että henkilön oma tahto otetaan huomioon hoitoratkaisuja tehtäessä.
-
Suomi.fi-valtuudet ovat täysi-ikäisten ja oikeustoimikelpoisten henkilöiden käytettävissä. Mikään diagnoosi, kuten muistisairaus, ei itsessään estä valtuuden antamista. Valtuutuksen tekohetkellä henkilön tulee ymmärtää, mistä valtuutuksessa on kyse ja mitä se hänen kannaltaan merkitsee.
Valtuudet on hyvä tehdä ajoissa, esimerkiksi pian diagnoosin saamisen jälkeen. Valtuuden antaminen ei tarkoita sitä, ettei valtuuttaja voisi jatkossa hoitaa asioitaan itse. Valtuuttaja voi siis edelleen hoitaa omia asioitaan niin kauan kuin haluaa ja pystyy. Läheisen kanssa voi sopia, että hän alkaa käyttää valtuutta vasta silloin, kun apuun on tarvetta.
Suomi.fi-valtuuksien avulla toinen henkilö voi hoitaa asioita valtuuttajan puolesta niissä palveluissa, joissa Suomi.fi-valtuudet ovat käytössä. Valtuuksia hyödyntävät tällä hetkellä erityisesti viranomaispalvelut, kuten Verohallinto ja Kela.
-
Sukulaisuus tai avioliitto ei oikeuta automaattisesti hoitamaan toisen raha-asioita.
Ensin kannattaa selvittää, onko henkilö aiemmin antanut läheiselle valtuuksia asioidensa hoitamiseen, esimerkiksi käyttöoikeuden pankkitiliin laskujen maksamista varten, tai tehnyt edunvalvontavaltuutuksen. Jos edunvalvontavaltuutus on tehty, valtuutetuksi nimetyn henkilön tulee hakea sen vahvistamista Digi- ja väestötietovirastolta. Edunvalvontavaltuutettu voi hoitaa niitä asioita, jotka valtakirjassa on määrätty hänen tehtäväkseen.
Jos edunvalvontavaltuutusta ei ole tehty, henkilö voi vielä tehdä sen vain, jos hän on oikeustoimikelpoinen. Muistisairausdiagnoosi ei sinänsä estä edunvalvontavaltuutuksen tekemistä, mutta henkilön tulee ymmärtää valtuutuksen merkitys, sisältö ja vaikutukset omiin asioihinsa sekä kyetä myös päättämään itse sen sisällöstä. Jos muistisairaus on edennyt niin pitkälle, ettei henkilö enää ole oikeustoimikelpoinen, edunvalvontavaltuutusta ei voida enää tehdä.
Jos taloudellisia asioita ei saada hoidettua muilla keinoin, henkilölle voidaan hakea holhoustoimilain mukaista edunvalvojaa hoitamaan hänen taloudellisia asioitaan ja omaisuuttaan. Edunvalvojan määrääminen edellyttää, että henkilö ei sairauden, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi kykene huolehtimaan asioistaan ja että hänellä on hoitoa vaativia asioita, joita ei saada hoidettua muulla tavoin. Hakemuksen tai ilmoituksen edunvalvonnan tarpeesta voi tehdä Digi- ja väestötietovirastolle. Ilmoituksen voi tehdä sähköisesti osoitteessa www.dvv.fi.
Edunvalvonta-asian käsittelyyn kannattaa varata aikaa. DVV:n verkkosivujen mukaan asian käsittely kestää tällä hetkellä (29.5.2026) keskimäärin noin 4-5 kuukautta + mahdollinen käräjäoikeuden käsittelyaika.
Usein kysyttyä hoitotahdosta
-
Hoitotahdossa ei voida määrätä omaisuuden tai taloudellisten asioiden hoitamisesta. Niistä on suositeltavaa määrätä edunvalvontavaltuutuksella. Siinä henkilö voi nimetä haluamansa henkilön valtuutetuksi hoitamaan valtakirjassa määriteltyjä asioita.
Hoitotahto on hoitoa koskeva tahdonilmaisu siltä varalta, että henkilö ei pysty osallistumaan itseään koskeviin hoitopäätöksiin tajuttomuuden, sairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi. Hoitotahdossa henkilö kertoo ennakolta, millaista hoitoa hän haluaa tai millaisista hoitotoimenpiteistä kieltäytyy. Hoitotahto sitoo terveydenhuollon ammattilaisia. Mitä tahansa hoitoa ei voi kuitenkaan saada, vaan hoidon tulee kuulua sairauden yleisesti hyväksyttyyn hoitoon Suomessa.
Hoitotahdon tekeminen potilaan itsemääräämisoikeuteen, josta säädetään laissa potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992).
Usein kysyttyä edunvalvontavaltuutuksesta
-
Puhekielessä niillä tarkoitetaan samaa asiaa. Edunvalvontavaltuutus on laajempi käsite, ja järjestely kokonaisuudessaan. Valtakirja puolestaan on se yksittäinen valtakirja, jolla valtuutus toteutetaan.
Edunvalvontavaltuutus siis toteutetaan laatimalla ja allekirjoittamalla edunvalvontavaltakirja-niminen asiakirja.
-
DVV on lyhenne Digi- ja väestötietovirastosta. Virasto vastaa monista väestötietoihin, sähköiseen asiointiin ja edunvalvontaan liittyvistä tehtävistä.
Edunvalvonta-asioissa Digi- ja väestötietovirasto (DVV) käsittelee muun muassa edunvalvontavaltuutusten vahvistamista. Kun edunvalvontavaltuutus halutaan ottaa käyttöön, sitä koskeva hakemus tehdään DVV. Virastolle voidaan myös tehdä holhoustoimilain mukainen ilmoitus henkilön edunvalvonnan tarpeesta.
Lisäksi DVV ylläpitää väestötietojärjestelmää sekä kehittää ja ylläpitää yhteiskunnan yhteisiä sähköisen asioinnin palveluita.
-
Pääsääntöisesti ei tarvita lääkärinlausuntoa, kun laaditaan edunvalvontavaltakirjaa. Kuitenkin, jos henkilö sairastaa muistisairautta, on edunvalvontavaltuutusta tehtäessä suositeltavaa hankkia lääkärinlausunto. Lääkärinlausunnolla voidaan osoittaa, että henkilö on ollut valtuutuksen tehdessään kelpoinen ymmärtämään sen merkityksen. Tämä voi auttaa ehkäisemään myöhempiä epäselvyyksiä tai valtuutuksen pätevyyden kiistämistä
-
Muistisairausdiagnoosi ei itsessään estä edunvalvontavaltuutuksen tekemistä. Valtuutuksen tekijän tulee kuitenkin olla oikeustoimikelpoinen ja ymmärtää valtuutuksen tekohetkellä, mistä valtuutuksessa on kyse ja mitä se hänen kannaltaan merkitsee. Edunvalvontavaltakirjan sisällön tulee myös vastata henkilön omaa tahtoa.
Edunvalvontavaltuutus on hyvä tehdä ajoissa, esimerkiksi pian diagnoosin saamisen jälkeen.
Jos henkilöllä on jo muistisairaus, edunvalvontavaltuutusta tehtäessä on suositeltavaa hankkia lääkärinlausunto. Lääkärinlausunnolla voidaan osoittaa, että henkilö on ollut valtuutuksen tehdessään kelpoinen ymmärtämään sen merkityksen. Tämä voi auttaa ehkäisemään myöhempiä epäselvyyksiä tai valtuutuksen pätevyyden kiistämistä.
-
Kyllä voi. Edunvalvontavaltuutettu voi olla valtuuttajan lähisukulainen, ja usein tehtävään nimetäänkin läheinen henkilö.
Edunvalvontavaltuutus perustuu siihen, että valtuuttaja valitsee itse luotettavan ja tehtävään sopivan henkilön hoitamaan asioitaan. Monelle tällainen henkilö löytyy juuri lähipiiristä tai lähisuvusta. Valtuutetulta kannattaa etukäteen pyytää suostumus tehtävään.
Usein kysyttyihin kysymyksiin vastasi Muistiliiton juristi Sari Elomaa.

Onko sinulla kysyttävää?
MUISTINEUVO-tukipuhelin muistisairaille, läheisille sekä muististaan huolestuneille. Puheluihin vastaavat muistialan ammattilaiset.
Avoinna ma, ti ja to klo 12–17 (puhelun hinta operaattorisi hinnoittelun mukaan).
Läheinen, kaipaatko tukea?
VERTAISLINJA-tukipuhelin muistisairaiden läheisille. Puheluihin vastaavat kokeneet ja koulutetut entiset muistisairaiden omaishoitajat.
Avoinna ma–la klo 17-20 (puhelu on maksuton).