Muistisairaudet koskettavat yhä useampia
Suomessa on 150 000 henkilöä, joilla on diagnosoitu muistisairaus. Vuosittain muistisairaus diagnosoidaan keskimäärin 23 000 henkilöllä. Muistisairauteen sairastuneiden määrä kasvaa nopeasti väestön ikääntyessä. Muistisairaudet ovatkin suurin tekijä, joka lisää ikääntyvien palveluntarvetta.
Kymenlaaksossa muistisairauksien esiintyvyys on 6 500 (THL 2024 n. 6 512). Keskivaikeaa muistisairautta sairastavia arvioidaan olevan noin 5 300. Määrä kasvaa tulevaisuudessa. Todellisuudessa luku on paljon korkeampi, sillä esiintyvyysluku kertoo ainoastaan diagnosoidut muistisairauteen sairastuneet. Kymenlaakson väestö ikääntyy muuta maata nopeammin ja muistisairauksien esiintyvyys on alueella maan toiseksi korkeinta. Tarve ennaltaehkäiseville toimille on merkittävä.
Muistisairauksia voidaan ehkäistä
Tutkimusten mukaan noin 40 % muistisairauksista johtuu tekijöistä, joihin voimme itse vaikuttaa. Sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden hallinta sekä terveelliset elintavat, kuten liikunta, monipuolinen ravinto ja riittävä uni sekä aivojen aktiivinen haastaminen ja sosiaalinen aktiivisuus voivat vähentää muistisairauksien riskiä tai hidastaa niiden puhkeamista.
Jo pienetkin elintapamuutokset edistävät aivoterveyttä. Terveelliset elintavat ovat myös tärkeä osa lääkkeetöntä hoitoa muistisairauteen sairastuneilla.
Aivoterveyttä edistetään yhteistyöllä
Kymenlaaksossa aivoterveyden vahvistaminen on koettu merkittäväksi asiaksi, joten toimeen on tartuttu yhteistyöllä. Kouvolan seudun Muisti ry on järjestänyt Kymenlaakson hyvinvointialueen järjestö- ja kumppanuusavustuksella FINGER-elintapaohjelmaa pohjautuvaa muistiterveysvalmennusta 60–79-vuotiaille, joilla on muistisairauden riskitekijöitä. Toimintaa on järjestetty yhteistyössä Kymenlaakson hyvinvointialueen, kuntien sekä järjestöyhteistyökumppaneiden kanssa vuodesta 2024 alkaen.
Käynnistysvaiheessa hyvänä tukena on toiminut Suomenselän Muisti ry:n hallinnoima MuistiTerve Pohjois-Suomi -hanke. Tällä hetkellä FINGER-ryhmätoimintaa järjestetään osana Kymenlaakson hyvinvointialueen EELI-etsivää elintapaohjausta -hanketta, jossa Kouvolan seudun Muisti ry on osatoteuttajana. Tavoitteena on luoda yhteistyöhön pohjautuva toimintamalli aivoterveyden vahvistamiseen. EELI-hanke on STM:n Terveydeksi-ohjelman rahoittama.
Palaute kannustaa jatkamaan
Muistiterveysvalmennuksesta on saatu kannustavia tuloksia ja ryhmiin osallistuneet ovat antaneet hyvää palautetta. FINGER-toimintamalliin pohjautuva 15:n kerran muistiterveysvalmennus ei ole tässä muodossaan mallina raskas, sillä valmennusta toteutetaan yhteistyössä hyvinvointialueen ja kuntien ammattilaisten kanssa. Jotta malli toimisi käytännössä, tarvitaan toiminnalle koordinoija ja yhteistyöhön sitoutuneet osapuolet.
Monialainen eri toimijoiden yhteistyö mahdollistaa sen, että valmennuksen eri osa-alueita toteuttavat niihin perehtyneet ammattilaiset. Aivotreeniä luotsaa muistiyhdistyksen asiantuntija, liikuntakertoja ohjaavat kuntien liikunnanohjaajat ja ravitsemusasioissa asiakkaita opastavat hyvinvointialueen ravitsemusterapeutit sekä yhteisen ruoanvalmistuskerran mahdollistavat Kaakkois-Suomen Marttojen Vireästi Kaakossa -toiminta. Asiakkaat saavat paljon tietoa ja taitoja valmennuksen aikana, jota soveltaa omaan arkeensa myös valmennuksen jälkeen. Valmennuksen toteutus ryhmämuotoisena mahdollistaa sosiaalisen tuen elintapamuutoksiin sekä voi lievittää yksinäisyyttä.
Parhaimmassa tapauksessa ryhmän tuki säilyy myös ohjatun toiminnan jälkeen, kun valmennukseen osallistuneet jatkavat tapaamisia omatoimisesti valmennuksen jälkeen. Tapaamisten omatoimiseen jatkamiseen myös kannustetaan, sillä muistiterveysvalmennus on tarkoitettu kerran käytäväksi ohjatuksi kokonaisuudeksi.
Hyvää ja aivoterveellistä elämää muistiystävällisessä Kymenlaaksossa rakennetaan yhteistyöllä!
Lainauksia asiakaspalautteista v.2024–2025: Mikä oli suurin muistiterveysvalmennuksesta saamasi hyöty?
”Käsiteltiin asioita joita jo tiesikin mutta nyt ne tulivat konkreettisemmiksi ja paremmin arkeen sovitettaviksi. Tästä on hyvä jatkaa uudella innolla. Jäi tosi hyvä ja innostunut mieli. Kiitos!”
”Ymmärrän, että ei saa jäädä oloneuvoksena vain loikoilemaan ja syömään mitä sattuu. On todella ”tehtävä töitä”, jotta ruokavalio ja liikunta, aivojumppa ja sosiaalisuus toteutuisi arjessa.”
”Ruokavalionmuutos, omasta terveydestä huolehtiminen, lyhyessä ajassa saa muutoksia aikaan.”
Kirjoittajat
Sonja Kataja, projektikoordinaattori, Kymenlaakson hyvinvointialue, EELI-etsivää elintapaohjausta Kymenlaaksossa -hanke
Tuomas Laaksonen, projektipäällikkö, Kymenlaakson hyvinvointialue, EELI-etsivää elintapaohjausta Kymenlaaksossa -hanke
Jenni Pussinen, muistiterveysasiantuntija, Kouvolan seudun Muisti ry, EELI-etsivää elintapaohjausta Kymenlaaksossa -hankkeen osatoteutus
