Annette kuvaa itseään sosiaaliseksi ja aktiiviseksi neljän lapsen perheenäidiksi. Perhe-elämän rinnalla hän nauttii erityisesti puutarhatöistä. Yhdistystoiminta on ollut tärkeä osa hänen elämäänsä jo opiskeluajoista lähtien alkaen ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveydenhuollon opiskelijayhdistyksistä ja jatkuen opiskelijakunnan hallitustyöhön. Ensimmäinen työpaikkakin löytyi säätiön projektista.
Espoon ja Kauniaisten Muistiyhdistyksen toimintaan Annette liittyi noin vuonna 2011, kun tälläkin hetkellä hallituksessa toimiva Kaisa Pekola houkutteli hänet mukaan. Hänet valittiin heti varapuheenjohtajaksi, ja muutaman vuoden kuluttua hän siirtyi puheenjohtajaksi – tässä tehtävässä hän on toiminut jo yli kymmenen vuotta.
Annette kuvaa yhdistys- ja hallitustoimintaa yhteen hiileen puhaltamisena. Vaikka siihen liittyy myös suorittamista, asioita tehdään yhdessä ja yhteisöllisesti. Toiminnan kautta tulee verkostoiduttua, mikä tarjoaa hyötyä ja mahdollisuuden kohdata osaavia ja mielenkiintoisia ihmisiä. Järjestötoiminnan yleishyödyllisyys kiehtoo Annettea: tavoitteena ei ole voitto ja toiminnalla täydennetään julkisia palveluja. Hyvinvointialueella työskentelevänä Annette näkee, kuinka tärkeää on tarjota asiakkaille myös muuta tukea – juuri sitä järjestötoiminta voi tarjota. Lisäksi sen kautta voi vaikuttaa laajemmin, myös valtakunnallisesti Muistiliiton kautta.
Ikäihmisten parissa tehty työ on ollut osa Annetten elämää jo pitkään. Viime vuosina hänen työnsä on painottunut yhä enemmän muistiasiakkaisiin. Hänen vaarillaan oli muistisairaus, ja Annettea kiinnosti, miten sairastunutta voisi tukea arjessa ja auttaa elämään mahdollisimman normaalia sosiaalista elämää. Lisäksi on tärkeää tavoittaa muististaan huolestuneita ihmisiä – Muistiyhdistyksen kautta se on mahdollista. Jos diagnoosi lopulta todetaan, se ei ehkä tunnu enää niin pelottavalta, ja aktiivinen elämä voi jatkua. Myös muistisairauksien tutkimus kiinnostaa Annettea, ja hän seuraa kentän kehitystä tarkasti.
Espoon ja Kauniaisten Muistiyhdistyksen toiminnassa parasta on Uudenmaan Muistiluotsin hallinnointi ja se, miten toiminta voi vaikuttaa yksittäisen asiakkaan elämään. Annette on oppinut hallitustyössä paljon isojen hankkeiden pyörittämisestä, kuten budjetoinnista ja hankehallinnasta. Hallituksessa toimii ammattitaitoinen porukka, jonka osaamista on hienoa hyödyntää. Annette ei itse tee asiakastyötä, mutta kuullessaan muistiperheiden asiakasvastaavilta myönteistä palautetta Uudenmaan Muistiluotsin vertaisryhmistä – ilahduttaa se häntä kovasti.
Annette rohkaisee ihmisiä mukaan luottamustoimiin. Hallitustyöhön voivat osallistua myös yhdistyksen jäsenet, joiden mielipiteet ovat tärkeitä. Toiminnan parissa ei koskaan tiedä, mistä itsensä löytää – esimerkiksi puheenjohtajan paikalta. Yhdistyksen toimintaan voi vaikuttaa myös muilla tavoin kuin hallituksessa. Esimerkiksi ideointitapahtumat tarjoavat mahdollisuuden tuoda esiin ajatuksia ja kehittää toimintaa.