Muistitutkimukset

Muistitutkimuksiin tultaessa lääkäri pyrkii ensimmäiseksi haastattelemalla selvittämään muistihäiriön tai muun kognitiivisen vaikeuden laajuuden ja sen, kuinka paljon se haittaa elämää ja arkea. Joskus asiaa on hyödyllistä tiedustella myös omaiselta. Tässä yhteydessä muistin ja tiedonkäsittelyn tasoa pyritään selvittämään myös jollain kognitiivisella testillä.

Yleisimmin käytetyt yksinkertaiset kognitiiviset testit ovat Mini-Mental State Examination (MMSE), jossa on 30 kysymystä orientaatiosta, muistista, päättelystä ja hahmotuksesta, sekä jonkin verran enemmän myös toiminnanohjausta mittaava Montreal Cognitive Assessment MoCA, jonka maksimipistemäärä on myös 30. Tarvittaessa voidaan tehdä tarkempi CERAD, joka on kehitetty erityisesti Alzheimerin taudin varhaiseen toteamiseen.

MMSE-testiä ja MoCA:aa tekevät myös kotisairaanhoitajat ja muut sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät, ja CERADia monet muistihoitajat. Testeihin voi hakeutua jo ennen lääkärin vastaanottoa.

Testin jälkeen lääkäri arvioi, vaikuttaako muistihäiriö tai muu kognitiivinen vaikeus vakavalta ja viittaavatko esitiedot ja testin tulos muistisairauteen. Myös masennus voi aiheuttaa muistihäiriön, samoin kuin yleiskuntoa heikentävä sairaus tai sopimaton lääkitys.

Mikäli muistihäiriö todetaan, otetaan usein jo terveyskeskuksessa verikokeita, joilla pyritään selvittämään muistisairauksien riskitekijöitä, kuten sydän- ja verenkiertohäiriöitä, sekä aineenvaihduntahäiriöihin ja yleissairauksiin liittyviä muistihäiriötä, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta tai B12-vitamiinin puutos. Jälkimmäiset ovat kuitenkin hyvin harvinaisia muistihäiriöiden syitä.

Kuvantaminen

Mikäli selkeä muistihäiriö on todettu, on aina syytä tehdä aivojen kuvantamistutkimus. Näitä tehdään sekä perusterveydenhuollon muistipoliklinikoilla että erikoissairaanhoidossa neurologin tai geriatrin vastaanotoilla.

Tietokonekuvaus

Jo pään tietokonekuvauksella (TT) voidaan sulkea pois tiettyjä, osin hoidettavia tiloja, kuten normaalipainehydrokefalus tai otsalohkon alueen hyvänlaatuinen meningeooma-kasvain. Merkittävät aivoverenkiertohäiriöt näkyvät myös TT-kuvauksessa. Aivokuoren yleinen kudoskato eli atrofia todetaan kuvauksissa yleensä vasta pidemmälle edenneessä muistisairaudessa. Tärkeiden muistirakenteiden, hippokampusten atrofia on toisinaan todettavissa jo TT-kuvauksessa.

Magneettikuvaus

Pään magneettikuvaus on TT-kuvausta huomattavasti tarkempi aivojen kuvaus. Siinä on mahdollista erottaa vähäisetkin aivoverenkiertohäiriöiden aiheuttamat muutokset, ja Alzheimerin taudille tyypillinen aivojen sisemmän ohimolohkon ja hippokampuksen kutistuma näkyy magneettikuvauksessa TT-kuvausta tarkemmin ja usein jo taudin varhaisvaiheessa. Magneettikuvaus on TT:tä suositeltavampi tutkimus erityisesti muistisairauksien varhaisessa vaiheessa —tilanteissa, joissa pyritään erottamaan muistisairaudet masennuksesta tai muista psykiatrisista häiriöistä.

Lisätutkimukset

Toisinaan tarvitaan myös neurologisia lisätutkimuksia. EEG:tä käytetään tiettyjen aivotulehdusten selvittelyissä. Isotooppikuvaukset PET ja SPECT voivat antaa lisätietoa muistisairauden tyypistä. Selkäydinnesteen (likvorin) tiettyjen valkuaisaineiden (amyloidin ja tau-proteiinin) määrä ja suhde ovat Alzheimerin taudissa ja eräissä muissa muistisairauksissa poikkeavia. Joissakin harvinaisissa tilanteissa myös geenitestit voivat antaa lisätietoa muistisairauden luoneesta.

Diagnoosi

Muistisairauden diagnoosi perustuu pääosin kliiniseen kuvaan (oireisiin ja neurologisessa tutkimuksessa esiin tuleviin löydöksiin) sekä muistin ja tiedonkäsittelyn tasoon ja tyyppiin eli neuropsykologisiin löydöksiin. MMSE-, MoCA ja CERAD-testien lisäksi toisinaan tarvitaan myös tarkempia neuropsykologisia testejä. Näiden perusteella saadaan tarkka käsitys muistin ja päättelykyvyn, kielellisten ja hahmotushäiriöiden luonteesta. Nämä auttavat usein erottamaan sekä masennuksen että normaalin vanhenemisen muistisairauksista, että eri muistisairaudet toisistaan.

Tutkimusten kokonaisuuden perusteella lääkäri asettaa diagnoosin. Joskus tilanne ei kuitenkaan selviä, vaan tilannetta jäädään seuraamaan ja uusintatutkimuksia sovitaan esimerkiksi vuoden päähän.

Kirjoittaja:

neurologian erikoislääkäri, dosentti Kati Juva