Vuonna 2024 kotitalousvähennys laajeni kattamaan myös kotona annetun fysioterapian ja toimintaterapian. Tämä uudistus mahdollistaa verovähennyksen näistä hoitomuodoista, kunhan tietyt ehdot täyttyvät.
Vähennyksen saamiseksi hoidon tulee antaa laillistettu fysio- tai toimintaterapeutti. Lisäksi yrityksellä, joka tarjoaa palvelua, tulee olla oikeus tuottaa kyseisiä palveluita ja sen tulee kuulua ennakkoperintärekisteriin. Uudistus kattaa hoidon, joka annetaan verovelvollisen kotona tai vapaa-ajan asunnossa.
Terapian kohteena tulee olla joko verovelvollinen itse tai tämän kanssa samassa taloudessa asuva henkilö. Vähennyksen saa myös silloin, jos fysio- tai toimintaterapialla hoidettavana on verovelvollisen, hänen puolisonsa tai esimerkiksi vanhemmat. Tällöin työ tulee tehdä heidän käyttämässään asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa.
Täysi-ikäinen lapsi voi siis ostaa kotitalousvähennettävää fysio- ja toimintaterapiaa esimerkiksi vanhemmilleen, jos terapia annetaan vanhempien kotona tai vanhempien vapaa-ajan asunnossa.
Kotitalousvähennyksen voi tehdä vain työn osuudesta. Verottajan mukaan tähän eivät kuulu esimerkiksi tarvikkeet tai matkakulut.
Tämä muutos tarjoaa uuden mahdollisuuden hyödyntää verovähennyksiä niille, jotka saavat fysioterapiaa tai toimintaterapiaa kotona. Kodiksi katsotaan myös ympärivuorokautisen asumisen yksikkö. Kotitalousvähennyksen hyödyntäminen edellyttää, että henkilöllä on riittävästi verotettavaa tuloa, josta vähennykset voidaan tehdä.
Lue lisää verottajan verkkosivuilta www.vero.fi
Teksti: Outi Ronkainen