Olen 54-vuotias nainen ja asun Oulussa. Toimin logistiikkakoordinaattorina kansainvälisissä yrityksissä lähes 30 vuotta. Pidin työstäni ja voin sanoa, että siitä luopuminen todellakin harmitti. Työyhteisö oli rento, työkaverit olivat ihania ja työ oli mielekästä sekä tärkeää. Olin kova tekemään töitä. Työt seurasivat myös kotiin ja se sopi minulle.
Jossakin vaiheessa kuitenkin uuvuin ja unohtelin asioita. Minun piti tarkistella toiminnanohjaussysteemin ohjeita, jotta muistin tehdä kaiken kuten piti. Huomasin itse, että jotain outoa oli. Olin aiemmin osannut kaikki työtehtävät, mutta sitten pitikin ruveta lukemaan ohjeita ja tarkistamaan, että kaikki menee oikein.
Olin kolme vuotta sairaslomalla uupumisen vuoksi. Palatessani töihin, minulla oli edelleen vaikeuksia muistaa työhöni kuuluvia tehtäviä. Hakeuduin uudelleen työterveyteen, jossa minulle tehtiin muistitestejä. Ensimmäisellä kerralla minulla ei kuulemma ollut mitään ongelmaa muistamisessa. Toisella kerralla todettiin, että jotain pientä varmaankin on, muttei mitään vakavaa. Kolmannella kerralla olin myös itse vahvasti sitä mieltä, että jotakin häikkää on. Halusin ja pääsin tarkempiin muistitutkimuksiin.
Sain Alzheimer-diagnoosin lokakuussa 2023. Se päivä oli raskas, mutta toisaalta oli helpotus saada tietää, mistä vaikeudet työssä ja arjessa johtuivat. Aluksi minun oli vaikea uskoa, että näin nuorena voi sairastua. Ajattelin, että muistisairaus on vain iäkkäämpien sairaus. En palannut enää töihin, vaan aloitin erilaisen elämän eläkeläisenä. Tähän sopeutuminen vei aikaa. Tarjolla oli onneksi myös ammattiapua.
Aika nopeasti kuitenkin päätin, että nyt pitää tehdä ja elää. Halusin saada uusia kokemuksia ja elämyksiä. Menin matkatoimistoon ja varasin jouluksi matkan Karibian risteilylle tyttäreni kanssa. Uusi vuosi otettiin vastaan Miamissa. Sain muistihoitajalta numeron, johon soittaa. Niinpä ennen matkaa kävin muistiyhdistyksessä juttelemassa Muistiluotsin työntekijän kanssa ja sovimme, että heti matkan jälkeen osallistun työikäisten vertaistapaamiseen.
Vertaistapaamiset ovat minulle todella tärkeitä ja merkityksellisiä. Tapaamisissa jutellaan muustakin kuin sairaudesta. Nauramme paljon, käymme eri tapahtumissa, retkillä ja kahvittelemme hyvässä seurassa. Tapaamisissa saan tukea ja tietoa sairauteen liittyvistä asioista. Minusta on tärkeää jakaa asioita toisten samanikäisten ja samassa tilanteessa olevien kanssa.
Toivon, että ihmiset, jotka sairastavat muistisairautta, uskaltavat lähteä mukaan vertaistapaamisiin. Yksin ei kannata asian kanssa jäädä, vaan rohkeasti jatkaa elämistä ja tekemistä. Harrastuksia ei kannata lopettaa sairauden takia. Minulle rakas harrastus on laulaminen kuorossa. Olen aloittanut kuorolaulun jo lapsena ja se jatkuu edelleen.
Lopuksi haluan sanoa kaikille, että kun ystävät soittavat ja pyytävät mukaan, lähde rohkeasti ja ole oma itsesi.
Titta Saarela
Oulun Seudun Muistiyhdistyksen jäsen
