Muistiliitto ry jätti lausunnon uuden vammaispalvelulain (675/2023) soveltamisalan tarkentamista koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta.
Uusi vammaispalvelulaki hyväksyttiin viime vuonna, mutta sen voimaantuloa lykättiin hallitusohjelman mukaisesti 1.1.2025 saakka. Voimaantulon lykkäämisen tavoitteena oli varata aikaa uuden vammaispalvelulain soveltamisalan tarkentamiselle ja siten turvata vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutuminen ja palveluiden saatavuus. Vammaispalvelulaki on tarkoitus säilyttää voimassaolevan lainsäädännön tavoin toissijaisena erityislakia, jota sovellettaisiin tilanteissa, jossa vammainen henkilö ei saa muun lain nojalla palvelutarpeensa kannalta sopivia ja riittäviä palveluita.
Nyt lausunnolla olleessa esitysluonnoksessa tarkennettaisiin vammaisen henkilön määritelmää. Laissa tarkoitettuja palveluita järjestettäisiin vain tilanteessa, jossa muussa, ensisijaisesti sovellettavassa, lainsäädännössä tarkoitetut palvelut eivät olisi vammaisen henkilön välttämättömään avun ja tuen tarpeeseen nähden riittäviä ja sopivia. Lisäksi edellytettäisiin, että palveluita ei olisi järjestettävissä ensisijaisen lainsäädännön mukaan ja että henkilön välttämätön avun ja tuen tarve ei poikkeaisi siitä, mikä on henkilön elämänvaiheessa tavanomainen tarve.
Muistiliitto pitää tavoitetta turvata vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutuminen kannatettavana. Tavoitteen toteuttaminen ei saa kuitenkaan tarkoittaa tiettyjen vammaryhmien suosimista muiden vammaisten kustannuksella. Lähtökohtana tulee olla se, että eri vammaryhmien ja eri ikäisten vammaisten oikeudet pystytään turvamaan yhdenvertaisesti. Palvelujärjestelmän kestävyyden turvaamisella ei voi perustella vammaispalvelulain muutoksia.
Esitysluonnoksessa korostetaan ensisijaisen lainsäädännön mukaisia palveluita. Vammaispalveluita voisi saada, jos henkilölle ei ole järjestettävissä palveluita ensisijaisen lain lainsäädännön perusteella. Muistiliitto pitää määritelmää epäselvänä. Riittääkö esimerkiksi, että palvelut ovat järjestettävissä, vaikka niitä ei saisi.
Muistiliittoa huolestuttaa myös vammaispalveluiden myöntämisen edellytyksiin liitetty määritelmä ”henkilön elämänvaiheessa tavanomainen tarve”. Esitysluonnoksessa ikääntyneiden muistisairaiden elämänvaiheen tavanomaisen tarve tulkitaan virheellisesti sisältävän pääasiallisesti hoidon ja hoivan tarvetta eikä osallisuuden ja itsenäisen elämän tarpeita. Sairauden alkuvuosina henkilön aktiivinen elämä ja osallistuminen yhteiskuntaan tai harrastuksiin voi kuitenkin yleensä jatkua kuten ennen diagnoosin saamista. Muistisairaan ihmisen toimintakyky voi tuettuna ja oikeanlaisilla palveluilla säilyä pitkäänkin ja näin myös sairauden loppuvaiheen hoito- tai hoivapalveluiden tarve voi myöhentyä. Muistiliiton mielestä esitysluonnoksen kriteerit muodostavatkin tosiasiallisen ikääntymisrajauksen, joka on vastoin yhdenvertaisuuden periaatetta. Muistisairauteen voi sairastua myös työikäisenä. Esitysluonnoksen perusteella jää epäselväksi, voiko työikäinen muistisairas saada palvelutarpeensa mukaisesti vammaispalveluita, vaikka työelämästä jo pois jäänyt ja vasta siinä vaiheessa diagnoosin saanut ei niitä esitysluonnoksen mukaan saisi. Tämä aikaansaisi perusteetona eriarvoisuutta myös saman sairausryhmän sisällä.
Esitysluonnoksessa erityisesti ikääntyneet muistisairaat on nostettu poissuljettavana asiakasryhmänä esiin ja heidän osaltaan esitetään tarkennuksia selkeämmin kuin muille vammaryhmille. Muistiliitto on tyrmistynyt näistä muistisairaisiin henkilöihin kohdistuvista kirjauksista. Ne johtavat käytänteisiin, jossa yksi vammaryhmä joutuu eriarvoiseen asemaan muihin verrattuna.
Lisätietoja
Sari Elomaa
juristi
050 66112
