Kaksi miestä ja yksi nainen keskustelevat pöydän ääressä.

Uusi selvitys korostaa muistisairaiden sopeutumisvalmennuksen tärkeyttä

Muistiliiton toteuttaman ja Kelan rahoittaman Muistisope-hankkeen loppuraportti on julkaistu Kelan kuntoutusta kehittävässä julkaisusarjassa (Muistisairaiden sopeutumisvalmennus: muistisairaan ohjaamista ja ohjautumista estävät ja edistävät tekijät).

Suomessa on yli 150 000 muistisairauteen sairastunutta henkilöä ja vuosittain uusia diagnooseja tehdään noin 23 000. Diagnoosin saaneet ja heidän läheisensä tarvitsevat tukea sairauden toteamisen jälkeen. Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutuksen järjestäminen on ensiarvoisen tärkeää, kun halutaan tukea muistisairaiden ihmisten asumista omissa kodeissaan mahdollisimman pitkään.

Muistiliiton Muistisope-hankkeessa selvitettiin, mitkä tekijät edistävät tai estävät muistisairaiden osallistumista sopeutumisvalmennuskursseille, ja millaisia vaihtoehtoja varhaisen vaiheen kuntoutukseen ja tukeen toivotaan. Lisäksi selvitettiin olemassa olevia kuntoutusmuotoja ja toimintakäytänteitä.

Selvityksessä havaittiin, että ammattilaisten ja läheisten antama tuki ja ohjaus, erityisesti muistihoitajien ja muistikoordinaattoreiden henkilökohtainen opastus, lisäävät osallistumista kursseille. Haasteita osallistumiselle tuovat tiedon puute, muistisairaan kielteinen asenne sekä vaikeudet hakuprosessissa ja lomakkeiden täyttämisessä.

Ihanteellinen kuntoutus tapahtuu ryhmässä, on säännöllistä, vertaistuellista ja liikunnallista, ja sisältää tietoa ja ohjausta.

Muistisairaat ja läheiset kokevat sopeutumisvalmennuskurssit hyödyllisiksi, sillä ne tarjoavat vertaistukea, tietoa sairaudesta ja mahdollisuuden jakaa kokemuksia saman tilanteen kokeneiden kanssa. Erityisesti ryhmämuoto ja vertaistuki koetaan suurimpina hyötyinä. Sekä sairastuneet että läheiset kokevat, että kurssit vastaavat heidän tarpeisiinsa.

Tietoa hankkeessa kerättiin useasta eri näkökulmasta. Tärkeimpänä tiedonlähteenä olivat muistisairauteen sairastuneet ihmiset sekä heidän läheisensä. Myös sote-alan ammattilaisten ja kuntoutuskeskusten näkemykset tulevat esille selvityksessä.

Muistisope-hankkeessa luotiin palvelujen suunnittelun pohjaksi kaksi muistisairauteen sairastuneen asiakaspersoonaa ja muistisairaan ohjaamisen toimintamalli ammattilaiselle. Hankkeessa tuotetut materiaalit, ohjaamisen toimintamalli ja asiakaspersoonat ovat saatavilla Muistiliiton verkkosivuilta.

Selvitys osoittaa, että muistisairaiden kuntoutukseen ja toimintakykyä tukevaan toimintaan hyvinvointialueilla tulee jatkossakin panostaa.  Ihanteellinen kuntoutus tapahtuu ryhmässä, on säännöllistä, vertaistuellista ja liikunnallista, ja sisältää tietoa ja ohjausta.

Lisätiedot

Minna Teiska
Minna Teiska kehittämispäällikkö 044 727 7406 minna.teiska@muistiliitto.fi

Kehittämishankkeet ja -projektit, kehittämis- ja koulutuskokonaisuudet (työharjoittelut ja opinnäytetyöt), Muistikonferenssi