Muistisairaus vaikuttaa edetessään monin tavoin vuorovaikutukseen: sanat voivat unohtua, puheen tuottaminen takkuilla tai aiheessa pysyminen vaikeutua. Vuorovaikutuksen haasteet johtavat helposti turhautumiseen, tilanteesta vetäytymiseen ja pahimmillaan jopa sosiaalisten suhteiden heikkenemiseen. Sekä muistisairaat että heidän läheisensä kokevatkin usein, että juuri keskinäisen kommunikoinnin haasteet ovat kaikkein ikävin muistisairauden seuraus (Ellis & Astell 2018).
Vaikka vuorovaikutus ajan kuluessa muuttuu, sen ei kuitenkaan tarvitse – eikä pidä – loppua. Tämä edellyttää sopeutumista muistisairaalta itseltään, hänen lähipiiriltään ja kaikilta arkisten kohtaamisten osapuolilta. Vuorovaikutus rakentuu aina yhteistyössä, joten muistiystävällinen vuorovaikutus on meidän kaikkien vastuulla.
Vuorovaikutuksen tukemisessa monipuolisuus on valttia
Vuorovaikutus on paljon muutakin kuin viestin välittämistä: se on yhdessäoloa ja inhimillisen yhteyden rakentamista, jossa olennaisinta on kohdatuksi tulemisen tunne. Hyödynnämme tavanomaisissa vuorovaikutustilanteissamme sanojen lisäksi ilmeitä, eleitä, kosketusta, kehollisuutta, erilaisia äännähdyksiä ja katsekontaktia.
Onnistunutta vuorovaikutustilannetta ei määritä puheen sujuvuus tai se, kuinka monimutkaisia viestejä osapuolten välillä vaihdetaan – joskus hymy tai lämmin kosketus voi tuntua kaikkein merkityksellisimmältä. On lohdullista muistaa, että aito pyrkimys läsnäoloon ja toisen ymmärtämiseen kantaa jo pitkälle. Sanojen kadotessa muistisairas voi myös käyttää muita resursseja vuorovaikutuksen tukena, jolloin kommunikointi voi jatkua hänen omia yksilöllisiä vahvuuksiaan hyödyntäen.
Kommunikoinnin tuen keinoja suunniteltaessa kannattaakin ottaa huomioon vuorovaikutuksen kanavien moninaisuus. Erilaisia kommunikoinnin tukikeinoja on käytetty kattavasti muun muassa puhevammaisten parissa, mutta niiden soveltuvuudesta muistisairaille tarvitaan vielä lisää tietoa. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että moni hyötyy kuvista silloin, kun sanojen tuottaminen tai ymmärtäminen on haastavaa (ks. esim. Haroon ym. 2022; Burshnic & Bourgeois 2020). Kuvia voidaan hyödyntää kommunikointiin joko puheen korvaajina tai kommunikoinnin ja muistin tukena sanojen rinnalla. Koska maailma on täynnä erilaisia valokuvia ja piirroskuvia, kuvamateriaaleja voidaan tuottaa kunkin yksilölliset tarpeet huomioiden. Saatavilla on myös paljon valmista kuvamateriaalia vuorovaikutustilanteiden tueksi. Erilaista kuvamateriaalia kokeilemalla selviää, missä tilanteissa ja minkälaiset kuvat toimivat parhaiten kullekin henkilölle.
Kuvia, sanoja tai kokonaisia lauseita voidaan myös koota erilaisiksi kansioiksi, jotka toimivat vuorovaikutuksen ja muistamisen tukena. Joillekin kirjoitettuun tekstiin perustuva tukimateriaali voi tuntua mielekkäämmältä kuin kuvat tai päinvastoin. Itse tai yhdessä läheisen kanssa koottu kansio sisältää juuri ne viestit, joille on eniten käyttöä henkilön omassa arjessa. Fyysisten kansioiden sijasta viestikokoelmia voi toteuttaa erilaisiin digitaalisiin sovelluksiinkin, jolloin ne kulkevat kätevästi mukana esimerkiksi älypuhelimessa. Tässäkin asiassa ihmiset ovat yksilöitä: iästä riippumatta osa voi innostua uusien teknisten sovellusten opettelusta, kun taas osa suosii fyysisiä materiaaleja.
Verbaalisten ja visuaalisten keinojen lisäksi viestin voi välittää myös eleiden ja kosketuksen avulla. Kosketus on ensimmäinen vuorovaikutuksen keino, jonka ihminen omaksuu varhaislapsuudessa, ja sen on todettu säilyvän elinkaaren loppuun asti (Tanner 2017). Erilaiset kosketukset viestivät eri asioita: tunnetiloista välittyvät vahvasti esimerkiksi rauhallisuus, välittäminen, kiire tai hätä. Kosketuksella voidaan suunnata huomiota tai tukea esineiden tai tilojen hahmottamista – jopa kertoa tarinoita (Lahtinen & Palmer 2014). Usein kosketus ja muu kehollinen kommunikaatio jää tiedostamattomaksi, mutta käytämme sitä runsaasti osana arkista vuorovaikutustamme. Kosketuksessa piilee paljon hyödyntämätöntä potentiaalia muistisairaiden vuorovaikutuksen tukikeinona.
Kaikkein tärkeintä on inhimillinen kohtaaminen
Aina vuorovaikutuksella ei tarvitse olla mitään tiettyä tavoitetta tai päämäärää. Yhdessäolo esimerkiksi jonkin mukavan tekemisen parissa tai vain lähekkäin istuen on itsessään arvokasta ja ihmissuhdetta vahvistavaa. Huomioiva yhdessäolo (HYP) on toimintamalli, jossa vietetään päivittäisiä kymmenen minuutin tuokioita enemmän tukea tarvitsevan osapuolen tarpeet huomioiden. Yhteisen tuokion tarkoituksena on antaa toiselle tilaa ja aikaa sekä osoittaa välittämistä ilman, että aktiivisempi osapuoli täyttää tilaa omalla puheellaan tai touhuamisellaan. Läsnäoloon rauhoittuminen voi parhaimmillaan olla merkityksellinen ja oivaltava hetki molemmille osapuolille toimintakyvystä riippumatta.
Sopivia kommunikoinnin tuen keinoja kannattaa pohtia yhdessä muistisairaan henkilön oma elämänhistoria ja mieltymykset huomioiden: ihmiset ovat yksilöitä, eikä sama ratkaisu välttämättä sovi kaikille. Yhteinen muisteleminen voi auttaa ymmärtämään toisen tarpeita paremmin, ja muistelun on todettu myös aktivoivan keskustelua muistisairaan kanssa (Hohenthal-Antin 2013). Tuttu ja itselle rakas keskustelunaihe tukee vuorovaikutusta. Keskustelua voidaan ohjata tietoisesti tähän suuntaan virikkeiden, kuten esineiden, valokuvien tai musiikin avulla. Jollekin yhdessä laulaminen voi olla se kaikkein mieluisin tapa kommunikoida puheen sijasta.
Yksilöllisistä eroista huolimatta kaikkein tärkeintä on kuitenkin arvostava kohtaaminen, jossa toiselle tarjotaan riittävästi tilaa ja mahdollisuuksia ilmaista itseään. Inhimillinen läsnäolo, toisen kunnioittaminen ja jokaisen kohtaaminen ainutlaatuisina ihmisinä ovat asioita, jotka huomioimalla jokainen meistä voi tehdä oman osuutensa muistiystävällisemmän tulevaisuuden edistämiseksi.
Muistiliiton Omin sanoin -hankkeen (2023–2025) tavoitteena on tunnistaa muistisairaille soveltuvat kommunikoinnin tuen keinot ja vahvistaa vuorovaikutusta muistisairaiden kanssa. Kirjoitus käynnistää sarjan, jossa esittelemme yksityiskohtaisemmin erilaisia keinoja tukea vuorovaikutusta muistisairaan kanssa.
Lähteet:
Burshnic, V. L. & Bourgeois, M. S. (2020). A seat at the table: Supporting persons with severe dementia in communicating their preferences. Clinical Gerontologist, 1–14.
Ellis, M. & Astell, A. (2018). Adaptive interaction and dementia: how to communicate without speech. Jessica Kingsley Publishers, London.
Haroon, M., Dissanayaka, N.N., Angwin, A.J. & Comans, T. (2022). How effective are pictures in eliciting information from people living with dementia? A systematic review. Clinical Gerontologist, DOI: https://doi.org/10.1080/07317115.2022.2085643
Hohenthal-Antin, L. (2013). Muistellaan. Luovat menetelmät muistisairaiden tukena. PS-Kustannus, Jyväskylä.
Lahtinen, R. & Palmer, R. (2014). Kehotarinoita haptiiseilla – kosketusviestejä kaikenikäisille. Lönnberg Print & Promo, Helsinki.
Tanner, L. (2017). Embracing touch in dementia care: a person-centred approach to touch and relationships. Jessica Kingsley Publishers, London and Philadelphia.
