Muistiliitto: Uusi vammaispalvelulaki turvattava yhdenvertaisesti eri-ikäisille

Muistiliitto ry on antanut lausuntonsa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle hallituksen esityksestä vammaispalvelulain soveltamisalan tarkentamiseksi. Uuden vammaispalvelulain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2025. Vaikka liitto tukee lakiesityksen tavoitetta parantaa vammaisten oikeuksia ja palvelujen saatavuutta, se ilmaisee huolensa erityisesti muistisairautta sairastavien asemasta.

Muistiliiton mielestä lakiesitys kuvaa vanhuuden elämänvaiheen kapeasti, painottaen hoivan tarvetta. Muistiliitto korostaa, että aktiivinen vanhuus ja myöhäiskeski-ikä tulee tunnistaa osaksi elämänvaihetta, jolloin ihminen on vielä aktiivinen ja osallistuva. Tämä näkökulma puuttuu esityksestä, mikä estää ikääntyvien ihmisten moninaisten tarpeiden tunnistamisen.

Muistisairaus ei ole osa tavanomaista ikääntymistä

Lakiesityksessä esitetty vanhuuden ja tiettyjen mainittujen sairauksien, kuten muistisairauksien, välinen yhteys voi johtaa siihen, että muistisairaus tulkitaan tavanomaiseksi osaksi ikääntymistä. Tämä voisi estää muistisairaiden henkilöiden pääsyn vammaispalveluiden piiriin. Muistiliitto muistuttaa, että muistisairaus on neurologinen sairaus, joka ei kuulu normaaliin ikääntymiseen.

Huoli eriarvoisuudesta eri ikäisten muistisairaiden välillä

Esityksen nykyinen muotoilu saattaa johtaa siihen, että muistisairaiden henkilöiden oikeus vammaispalveluihin riippuisi siitä, minkä ikäisenä diagnoosi on tehty. Tämä asettaisi nuorempana muistisairauteen sairastuneet eri asemaan kuin iäkkäämmät, mikä on vastoin yhdenvertaisuusperiaatetta.

Muistiliiton mielestä vammaispalvelulain soveltamisalan tarkentamisella tulisi varmistaa myös muistisairaiden henkilöiden yhdenvertaiset oikeudet palveluihin. Tämä parantaisi muistisairaiden mahdollisuutta elää itsenäistä ja osallisuutta edistävää elämää, ja turvaisi heidän oikeutensa saada tarvitsemiaan palveluita iästä riippumatta. Muistiliiton lausunto korostaa, että lakimuutoksen on tunnistettava kaikkien vammaisryhmien tarpeet ja varmistettava, että iäkkäidenkin vammaisten henkilöiden perusoikeudet toteutuvat tasavertaisesti.

Lue lausunto tästä (PDF)