Muisti

Aistimuisti, työmuisti, säilömuisti. Muistin toiminta on laaja kokonaisuus, joka voidaan jakaa useaan toiminnalliseen osaan.

Muistin rakenne

Muistia tarvitaan kaiken aikaa. Arkikielessä muistilla tarkoitetaan pitkäkestoista muistia – varastoa, jonne tallennetaan kaikki tärkeä tieto, kuten kertotaulu, läheisten syntymäpäivät ja ostoslistat. Muistin toiminta on kuitenkin paljon laajempi kokonaisuus, joka voidaan jakaa useaan toiminnalliseen osaan.

Yleisin tapa hahmottaa muistin rakennetta ja ymmärtää sen toimintaa on erottaa toisistaan hetkellinen aistimuisti, lyhytkestoinen työmuisti ja pitkäkestoinen säilömuisti.

Aistimuisti

Aistimuisti tuo aivoihin tietoutta aistien kautta. Aistimuisti on osa tajuntaa, vaikkei sitä useinkaan tiedosta. Vasta kun tieto kulkeutuu työstettäväksi työmuistiin, aistien vastaanottamaa tietoa ajatellaan aktiivisesti.

Työmuisti

Työmuisti pitää asioita mielessä vain muutamia sekunteja. Työmuisti toimii, kun esimerkiksi olemme kaupassa ostamassa punnittavia hedelmiä. Tarkistamme hedelmän oikean vaakanumeron ja, pidämme sen mielessä punnitsemiseen saakka. Tämän jälkeen vaa’an numero todennäköisesti unohtuu.

Säilömuisti

Säilömuisti jakaantuu tosiasioita sisällään pitävään semanttiseen muistiin ja tarinoita ja elämyksiä sisältävään tapahtuma- eli episodiseen muistiin. Säilömuistissa on myös taitomuisti, johon tallennetaan opitut taidot, kuten pyörällä ajaminen.

Säilömuisti on rajaton varasto. Sinne  siis voidaan tallentaa loputtomasti tietoa ja kokemuksia, jotka voimme muistaa koko elinikämme, vaikka toki matkan varrella myös paljon unohtuu. Säilömuistin toimintaa voidaan selittää mieleen painamisen, mielessä säilyttämisen ja mieleen palauttamisen kolmijaolla.

Muisti yhdistelee opittua ja koettua uuteen

Muisti on tapahtumasarja, jossa palautetaan mieleen aiemmin opittuja ja koettuja asioita sekä opitaan uutta.  Jotta ylipäätään voidaan muistaa mitään, on työmuistissa käsitelty tieto painettava säilömuistiin, jossa se säilyy, kunnes se palautetaan mieleen eli takaisin työmuistin työstettäväksi.

Säilömuisti toimii parhaiten, kun sinne tallennetut tiedot on liitetty johonkin isompaan asiakokonaisuuteen. Suuret kokonaisuudet muistuvat mieleen todennäköisesti paremmin kuin yksittäiset tiedonjyväset.

Lue lisää
Muistiongelmia – milloin huolestua?
Tietoa muistista (Terveyskylä)