Suomen hallitus on päättänyt leikata sosiaali- ja terveysalan järjestöjen yleishyödyllisistä avustuksia vuosina 2025–2027 yhteensä 140 miljoonalla eurolla. Leikkaus on suuruudeltaan kolmasosa aiempien vuosien avustustasosta. Avustustason romahtaminen aiheuttaa järjestöissä huolta toiminnan jatkumisesta varsinkin, kun leikkausten kohdentamisesta ja mahdollisista avustuslinjauksista ei ole tietoa. Miten ennakoida ja suunnitella, jos ei tiedetä, millä kriteereillä jatkossa pitää toimia?
On ymmärrettävää, että Suomen taloustilanteessa eurojen kohdentumista tulee arvioida kriittisesti. Toisaalta kyse on hallituksen ja yhteiskuntamme arvoista. Mikä toiminta nähdään merkityksellisenä ja minkä toimialan, sektorin tai kohderyhmän etuja halutaan edistää?
Olen kuullut kommentteja siitä, ettei muitakaan sektoreita jatkuvasti tueta ja pitäisikö järjestöjen itse miettiä taloutensa kestävyyttä. On ehkä helppo ajatella järjestöjä organisaatioina, joihin leikkaukset kohdistuvat. Puhumme kuitenkin leikkauksista suoraan kohderyhmiemme tukeen, meidän tapauksessamme muistisairaille ja heidän läheisille.
On tärkeää tunnistaa, että järjestöavustusten leikkaukset eivät kohdistu palveluihin, joita voisi myös myydä. ”Yleishyödyllisyys” on tässä oleellinen sana: kyseessä on toiminta, josta on valtavasti hyötyä yhteiskunnassamme. Leikkaukset tulevat toimintoihin, joissa ei ole bisneksen mahdollisuutta, jolloin ilman avustusta ei ole toimintaa.
Samaan aikaan järjestöjen toiminnan alasajon kanssa myös julkiset palvelut ovat kriisiytymässä. Ilmassa on toiveita, että julkisen sektorin sote-palveluiden kurimuksessa järjestöjen volyymi toiminnan ja palvelujen tuottajana kasvaisi ja ne ottaisivat enemmän vastuuta kohderyhmiensä tukemisessa. Yhtälö on mahdoton.
Ja kyllä, järjestöt ottavat vastuuta oman taloutensa hoidosta ja pyrkivät löytämään kestäviä keinoja taloutensa vakauttamiseen. Myös kuluja arvioidaan kriittisesti, ja meilläkin on jo nyt jouduttu leikkaamaan monesta tärkeästä asiasta, kuten haastavaa työtä tekevien työntekijöidemme kokonaisresurssista, työnohjauksesta, koulutuksesta ja työtiloista sekä vapaaehtoistoimijoiden matkakorvauksista.
Kerron esimerkinomaisesti, mitä tulevat avustusleikkaukset meidän Muistiluotsi-toiminnassamme voivat tarkoittaa:
Asiakastyö
Muistineuvonta ja tuki on yksi tärkeimmistä toiminnoistamme, ja palvelemme puhelinneuvonnan lisäksi jalkautumalla toiminta-alueellemme kiertävillä infopisteillä. Muistisairaita ja heidän läheisiään asuu paljon pienillä maalaispaikkakunnilla. Keskuskuntiin muuttaminen ei ole heille vaihtoehto esimerkiksi heikentyneen toimintakyvyn vuoksi.
Päivystämme infopisteellä myös psykiatrisessa sairaalassa, jotta käytös- tai mielialaoireiden vuoksi hoidossa olevien muistisairaiden ja heidän läheistensä tukeminen mahdollistuu. Samalla ohjaamme muiden mielenterveys- ja päihdejärjestöjen tuen piiriin. Jos avustuksemme pienenee, ei meillä ole enää resurssia jalkautua lähelle ihmisiä.
Muistisairaille ja heidän läheisilleen suunnattujen virkistys- ja vertaistapaamisten ja -ryhmien tarkoituksena on ollut mahdollistaa vertaistuki ja virkistäytyminen turvallisessa ja arvostavassa porukassa. Olemme tänä vuonna jo joutuneet avustusleikkauksen vuoksi luopumaan virkistystilaisuuksista, ja seuraavana mahdollisella leikkauslistalla voivat olla vertaisryhmät.
Vapaaehtoistyön tuki
Vapaaehtoisemme toimivat muun muassa muistikavereina eli käyvät muistisairaiden kotona ”kavereina” tuoden sisältöä ja iloa päiviin. Samalla moni muistisairaan läheinen saa hengähdystauon. Yksin toimiminen muistisairaan kodissa vaatii erityistä osaamista. Leikkausten toteutuessa joudumme vähentämään sekä koulutusta että tukea. Niinpä haastavat tilanteet kotona tulevat lisääntymään ja muistikaverit vähenemään.
Vapaaehtoiset mahdollistavat toimintamme myös paikallisesti ohjaamalla muistisairaiden ja heidän läheistensä ryhmiä ja avoimia muistikahviloita. Ryhmien ja avoimien tilaisuuksien ohjaaminen edellyttää monenlaista osaamista. Tämänhetkisellä avustuksella olemme voineet tukea heitä muun muassa toiminnan suunnittelussa, viestinnässä, koulutuksessa ja virkistyksessä. Vapaaehtoisten tekemä toiminta on erittäin arvokasta, ja olisi valtava menetys, jos emme voisi olla heidän tukenaan.
Vaikuttaminen ja verkottuminen
Muistisairaat henkilöt kuuluvat sairauden edetessä niihin heikommassa asemaan oleviin, joilla ei mahdollisuuksia vaikuttaa omiin palveluihinsa. He eivät kykene kertomaan palvelutarpeistaan tai puolustamaan oikeuksiaan. Samalla he ovat kohderyhmä, joka kipeästi tarvitsee muiden ihmisten apua ja tukea. Meidän tehtävänämme on ollut toimia heidän äänenään palveluita ja palvelupolkuja kehitettäessä. Kuka jatkossa toimii heidän oikeuksiensa puolestapuhujana, jos siihen ei ole resurssia?
Muistiliitto teki muistisairaille ja läheisille Muistibarometri-kyselyn, johon meidänkin asiakkaamme osallistuivat. Heiltä kysyttiin muun muassa sitä, miten vaikuttaisi, jos Muistiluotsi-toimintaa ei olisi. Vastaukset menivät syvälle sydämeen: ”Oltaisiin tyhjän päällä odottamassa kuolemaa”, ”Joutuisi yksin kävellä sumussa ilman karttaa”, ”Lopettaisin omaishoitajuuden” ja ”Vierailisimme todella usein terveyskeskuksessa”. Tässä vain muutamia esimerkkejä.
Kysynkin, onko tällä tavalla säästötalkoiden järjestäminen oikeudenmukaista tai inhimillistä. Ja mitä tulee talouteen, niin tuleeko tällä edes säästöä, vai kasvavatko sote-kulut huimasti sittenkin muualla?
Tähän lopuksi vielä ajatus siitä, että näin terveenä on helppo ajatella, että jokaisen pitää itse kantaa vastuu itsestään. Mutta entä jos minä, sinä tai läheisemme sairastuu muistisairauteen? Entä jos pitääkin selviytyä ihan yksin?
Minna Rosendahl
Kirjoittaja työskentelee Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsi-toiminnan aluejohtajana. Hänellä on kohta 30 vuoden kokemus yleishyödyllisestä muistiyhdistystyöstä muistisairaiden henkilöiden ja heidän läheistensä tukena ja palvelujen kehittäjänä sekä järjestötyön puolestapuhujana.
