Asiantuntija liikuntahankkeeseen  

Tule edistämään muistisairautta sairastavien liikkumista innostavaan ja asiantuntevaan työyhteisöömme! Tarjoamme valtakunnallisen näköalapaikan ja ainutlaatuisen mahdollisuuden olla vahvistamassa ikääntyneiden ja muistisairaiden mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Muistiliitolle avustuksen muistisairaiden osallisuuden lisäämiseen ja ennakkoluulojen vähentämiseen liikuntatoiminnassa. Uudessa hankkeessa halutaan vähentää muistisairauksiin liittyviä ennakkoluuloja ja kannustaa lisäämään eri toimijoiden kiinnostusta muistiystävällisen liikunnan lisäämiseen. Hankkeella halutaan myös lisätä muistisairaiden ja heidän läheistensä kiinnostusta liikkumiseen sekä kannustaa ihmisiä muistisairaiden huomioimiseen ja ennakkoluulojen vähentämiseen liikuntatoiminnassa valtakunnallisen kampanjan avulla.

Hankkeessa tuotetaan videoklippejä ja viestintämateriaalia, jonka avulla halutaan viestiä muistisairaiden osallisuudesta yhteiskunnassa ja kannustaa toimijoita kehittämään toimintaansa muistiystävällisemmäksi. Videot toteuttaa ulkopuolinen toimija, mutta asiantuntija vastaa sisältöjen suunnittelusta. Materiaalit pohjautuvat yhteiskehittämiseen ja asiantuntijatietoihin, ja niiden käsikirjoitusta työstetään työpajoissa yhteistyössä muistisairaiden, läheisten ja liikuntatoimijoiden kanssa. Hankkeen viestintä on valtakunnallista, mutta materiaalien pilotoinnit toteutetaan Keski-Suomessa yhdessä hankkeen yhteistyökumppaneiden kanssa.

Etsimme käynnistyvään hankkeeseemme asiantuntijaa. Olet etsimämme henkilö, mikäli sinulla on kokemusta liikunnanohjauksesta ja/tai neuvonnasta ja haluat olla edistämässä muistisairaiden ihmisten liikkumista. Soveltavan liikunnan koulutus tai muu vastaava kokemus on eduksi. Odotamme sinulta hyviä suunnittelu- ja organisointitaitoja sekä mainioita viestintä-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Tehtävän edellytyksenä on soveltuva, mielellään korkeakoulutasoinen tutkinto (esim. liikunnanohjaaja AMK).

Tarjoamme sinulle liukumien puitteissa joustavat työajat, lounasedun ja työterveyshuollon palvelut. Toimipaikka on vaihtoehtoisesti Helsinki tai Jyväskylä. Työtä on mahdollista tehdä osittain (3 pv/viikko) myös etänä. Noudatamme sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta.
Muistiliitto korostaa toiminnassaan yhdenvertaisuuden toteutumista ja arvostaa monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivomme hakijoiksi eri ikäisiä ja eri sukupuolia olevia henkilöitä sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.

Tehtävä on määräaikainen 11.8.2025–31.12.2026.

Lisätietoja tehtävästä antaa kehittämispäällikkö Minna Teiska, p. 044 727 7406
2.6. klo 8-9
4.6. klo 15-17 tai
9.6. klo 11-12

Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen 10.6. mennessä osoitteeseen minna.teiska@muistiliitto.fi. Käytä otsikkona ”Asiantuntija liikunta-hankkeeseen”. Haastattelut toteutetaan 17.6. (Helsingissä) ja tarpeen mukaan 18.6. (Jyväskylässä).