Yleisimmät tukimuodot
Muistisairaan ja hänen omaisensa arjen tueksi on mahdollisuus:
- osallistua hyvinvointia ja terveyden edistämistä tukevaan toimintaan
- saada erilaisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä
- saada sosiaaliturvan tukia, kuten erilaisia etuuksia.
Kunnat ja hyvinvointialueet järjestävät asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä edistävää toimintaa alueellaan ja myös yhteistyössä alueella toimivien muiden julkisten toimijoiden ja järjestöjen, kuten muistiyhdistysten, kanssa.
Jokaisella henkilöllä on oikeus saada riittävät sosiaalihuollon palvelut siltä hyvinvointialueelta, jonka alueella hänellä on kotikunta, ellei laissa säädetä toisin. Asukkaiden saatavissa on oltava sosiaalihuollon neuvontaa ja ohjausta. Sosiaalipalvelut perustuvat yksilölliseen palvelutarpeen arviointiin.
Kotona asuva muistisairas henkilö voi saada esimerkiksi seuraavia sosiaalipalveluja:
Kotona asuvaa muistisairasta henkilöä hoitava omainen voi olla oikeutettu omaishoidon tukeen:
Suuri osa muistisairaille ihmisille ja heidän omaisilleen kuuluvista sosiaaliturvan tukimuodoista on määrärahasidonnaisia. Näitä palveluja ja tukitoimia hyvinvointialue myöntää tarveharkinnan perusteella ja määrärahojensa puitteissa, joten niissä voi olla aluekohtaisia eroja.
Vammaispalvelut
Muistisairas henkilö voi olla oikeutettu myös vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin. Uusi vammaispalvelulaki tuli voimaan 1.1.2025. Se sisältää säännökset vammaisille henkilöille järjestettävistä sosiaalihuollon erityispalveluista.
Vammaispalvelulain tarkoituksena on toteuttaa vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja osallistumista yhteiskunnassa sekä ehkäistä ja poistaa niiden toteutumisen esteitä, tukea vammaisen henkilön itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeuden toteutumista, sekä turvata vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen ja edun mukaiset, riittävät ja laadultaan hyvät palvelut.
Vammaispalvelulain perusteella järjestetään palveluita vain, jos muussa laissa tarkoitetut palvelut eivät ole henkilön yksilöllisen palvelutarpeen ja edun kannalta sopivia ja riittäviä. Ensisijaisesti palvelut järjestetään esimerkiksi sosiaalihuoltolain ja terveydenhuoltolain perusteella.
Sosiaali- ja terveydenhuollon maksut
Asiakasmaksulaissa säädetään hyvinvointialueen järjestämien sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuista, maksuttomista palveluista, maksukatosta, maksun perimättä jättämisestä tai alentamisesta sekä kaikkia maksuja koskevista yleisistä säännöksistä.
Etuudet
Muistisairas henkilö voi saada Kelasta esimerkiksi seuraavia etuuksia:
Onko sinulla kysyttävää?
MUISTINEUVO-tukipuhelin muistisairaille, läheisille sekä muististaan huolestuneille. Puheluihin vastaavat muistialan ammattilaiset.
Avoinna ma, ti ja to klo 12–17 (puhelun hinta operaattorisi hinnoittelun mukaan).
Läheinen, kaipaatko tukea?
VERTAISLINJA-tukipuhelin muistisairaiden läheisille. Puheluihin vastaavat kokeneet ja koulutetut entiset muistisairaiden omaishoitajat.
Avoinna ma–la klo 17-20 (puhelu on maksuton).