Suomalainen yhteiskunta on ollut pitkään kulttuurisesti monimuotoinen, ja tämä monimuotoisuus näkyy yhä selvemmin muistityössä. Yhä useammat muistisairautta sairastavat ihmiset ja heidän läheisensä tulevat erilaisista kielellisistä ja kulttuurisista taustoista. Tämä asettaa ammattilaisille uusia vaatimuksia – mutta tarjoaa myös mahdollisuuden tehdä muistityöstä entistä yhdenvertaisempaa, inhimillisempää ja laadukkaampaa. Kulttuurisensitiivinen muistityö ei ole vain lisätaito – tänä päivänä se on olennainen osa ammatillista osaamista.
Aloitin vuonna 2023 kolmivuotisen työsopimuksen Muistiliitossa yhdessä suomenruotsalaisen kollegani Ida Mitchellin kanssa. Tavoitteenamme on ollut vahvistaa kulttuurisensitiivisyyttä asiakastyössä, tuottaa materiaaleja sekä kouluttaa ammattilaisia ja vapaaehtoisia.
Olin ja olen edelleen ainoa työntekijä, jolla on maahanmuuttajatausta. Organisaatio, johon tulin, on erittäin osaava, sitoutunut ja arvolähtöinen, mutta myös melko homogeeninen. Kulttuurisensitiivisyys ja monikulttuurisuus tunnistettiin tärkeiksi, mutta ne eivät aina heijastuneet tietoisesti arjen käytäntöihin.
Huomasin varhain, että roolini oli kaksijakoinen. Minut palkattiin ammatillisen asiantuntemukseni vuoksi, mutta samalla minusta tuli usein, vaikkakin epävirallisesti, “maahanmuuttajan näkökulma” huoneessa. Tämä ei ollut tarkoituksellista eikä pahantahtoista; se ilmeni hienovaraisilla tavoilla: siinä, kuka selitti asioita ja miten, oletuksissa jaetusta ymmärryksestä sekä hetkissä, joissa kielen tai kulttuuristen viittausten oletettiin olevan itsestään selviä.
Yksi hyvin konkreettinen haaste, jonka havaitsin, liittyi kielenkäyttöön kokouksissa. Keskustelut etenivät usein nopeasti ja sisälsivät pitkiä lauseita, murreilmaisuja ja monimutkaista ammattikieltä. Äidinkielisille puhujille tämä tuntui luontevalta ja tehokkaalta. Minulle – ja monille maahanmuuttajataustaisille asiakkaille – se ei ollut.
Puheen hidastaminen, yksinkertaisemman sanaston valitseminen tai murteiden välttäminen ei tarkoita ammatillisten vaatimusten laskemista. Kyse on siitä, että kaikilla on mahdollisuus osallistua yhdenvertaisesti. Oppiminen pysähtymään, varmistamaan ymmärrystä ja sallimaan hiljaisuus on ollut tärkeä askel kohti osallistavampaa viestintää sekä työyhteisön sisällä että asiakastyössä.
Toinen haaste oli hienovaraisempi: aluksi esiintynyt haluttomuus osoittaa uteliaisuutta. Ei pintapuolista uteliaisuutta, vaan aitoa halua kysyä, kuunnella ja tarkastella vakiintuneita toimintatapoja uudelleen. Rutiinit luovat turvaa ja tehokkuutta, mutta asiakasryhmien muuttuessa myös käytäntöjen on kehityttävä. Kulttuurisensitiivisyys ei edellytä toimivasta luopumista – se edellyttää avoimuutta sille ajatukselle, etteivät olemassa olevat mallit välttämättä sovi kaikille.
Ajan myötä päätin lähestyä näitä teemoja pohdinnan eikä vastakkainasettelun kautta. Jaoin havaintoja, esitin kysymyksiä ja kutsuin keskusteluun: Kenet tämä prosessi saattaa tahattomasti sulkea ulkopuolelle? Miltä tämä näyttää asiakkaan näkökulmasta? Mitä tapahtuu, jos viestimme selkeämmin tai toisin? Vähitellen jokin alkoi muuttua.
Pienillä muutoksilla on usein suurin vaikutus. Kokouksista on tullut minulle saavutettavampia. Kielen valintoihin kiinnitetään enemmän huomiota, taukoja pidetään enemmän ja tarkentavia kysymyksiä esitetään useammin. Uteliaisuus on kasvanut – ei vain asiakkaita, vaan myös kollegoita kohtaan. Kulttuurisensitiivisyys ymmärretään yhä useammin, ei lisätyönä, vaan olennaisena osana eettistä ja vaikuttavaa ammatillista toimintaa.
Ehkä hetki, joka parhaiten kiteyttää tämän muutoksen, on hyvin pieni. Nykyään, kun saavun toimistolle, joku kollega tervehtii minua toisinaan hymyillen ja sanoo: “Guten Morgen.” Se on yksinkertainen, mutta merkityksellinen ele. Se heijastaa tunnustusta, kunnioitusta ja halua astua hieman oman mukavuusalueen ulkopuolelle.
Muutos tapahtuu harvoin yhdessä yössä. Se rakentuu arjen vuorovaikutuksessa, yhteisessä pohdinnassa ja pienissä, tietoisissa valinnoissa. Kun katson taaksepäin mennyttä kolmea vuotta, voin todeta, että aito asennemuutos on tapahtunut. Kulttuurisensitiivisyys ei ole enää vain käsite – siitä on tulossa yhteinen käytäntö. Ja se antaa minulle toivoa sekä työntekijänä että ammattilaisena, joka on sitoutunut entistä osallistavampaan ja inhimillisempään muistityöhön.
Kirjoittaja
Muistiopas-hanke; eri kieli- ja kulttuuritaustaisten muistisairaiden ja läheisten tukeminen, monikulttuurisen muistityön kehittäminen ja vahvistaminen (suomi, svenska, Deutsch, English)
