Uusi vammaispalvelulaki tulee voimaan vuoden 2025 alusta ja tuo muutoksia lain soveltamisalaan ja vammaispalveluihin. Lain soveltamisalaa koskeva tarkennus hyväksyttiin eduskunnassa 17.12.2024 ja laki odottaa tasavallan presidentin vahvistamista.
Uuden perusteella vammaispalveluita järjestetään niille vammaisille henkilöille, jotka tarvitsevat vamman tai sairauden aiheuttaman pitkäaikaisen fyysisen, kognitiivisen, psyykkisen, sosiaalisen tai aisteihin liittyvän toimintarajoitteen johdosta välttämättä apua tai tukea tavanomaisessa elämässä, ja jotka eivät saa yksilöllisen tarpeensa mukaisia sopivia palveluita muun lain perusteella. Uusi laki korostaa sitä, että ensisijaisesti palvelut vammaisille ihmisille myönnetään sosiaalihuoltolain perusteella ja vasta toissijaisesti vammaispalvelulain perusteella, jos lain yleiset ja palvelukohtaiset soveltamisedellytykset täyttyvät.
Vammaispalvelulakia on sovellettava myös siis muistisairautta sairastaviin henkilöihin silloin, kun sosiaalihuoltolain palvelut eivät ole henkilön yksilöllisen palvelutarpeen ja edun kannalta sopivia ja riittäviä, ja kun vammaispalvelulaissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Mitään sairausdiagnoosia tai ihmisryhmää ei ole rajattu lain soveltamisalan ulkopuolelle, vaan kaikkien kohdalla tehdään yksilöllinen palvelutarpeen arviointi.
Myös sosiaalihuoltolain 4 §:ä muutetaan tässä yhteydessä. Jatkossa palvelusta perittävä maksu ei vaikuta asiakkaan edun arviointiin ja päätökseen siitä, myönnetäänkö palveluita vammaispalvelulain tai sosiaalihuoltolain perusteella. Lisäksi vammaispalvelulaissa säädetään asiakasmaksujen ns. suojasäännöksestä. Sen mukaan vammaiselle henkilölle myönnetystä ensisijaisesta palvelusta on jätettävä perimättä asiakasmaksu tai alennettava sitä, jos maksu estää tai vaarantaa vammaisen henkilön palvelujen käyttämisen.
Vammaispalvelulaki tuo muutoksia vammaispalveluihin muuttaen joidenkin palveluiden sisältöjä ja termejä. Lisäksi otetaan käyttöön kokonaan uusia palveluita, kuten tuettu päätöksenteko.
Uuden lain säätämisprosessi kesti pitkään. Alun perin uuden vammaislain piti tulla voimaan lokakuussa 2023. Voimaantuloa kuitenkin lykättiin, kun eduskuntakäsittelyn aikana tehtyjen muutosten takia lain soveltamisalaa haluttiin tarkentaa. Kevään 2023 eduskuntakäsittelyssä poistettiin silloiseen lakiesitykseen sisältynyt ns. ikääntymisrajaus.
Syksyllä 2024 ehdotettiin lain soveltamisalaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan vammaispalvelulain mukaisia palveluja olisi järjestetty vain, jos henkilön tuen tarve olisi poikennut samassa elämänvaiheessa olevan tavanomaisesta tarpeesta. Esitys sai lausuntokierroksella kritiikkiä, ja asiaa käsiteltiin sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa että perustuslakivaliokunnassa. Myös Muistiliitto vastusti esitystä sosiaali- ja terveysvaliokunnalle jättämässään lausunnossa. Eduskuntakäsittelyn aikana elämänvaiherajaus poistettiin esityksestä.
Lisätietoja uudistuksesta löytää THL:n Vammaispalveluiden käsikirjasta ja STM:n verkkosivuilta.