Joulukuusi ja koristeita

Tunnelmia ja tuoksuja – joulumuistot heräävät eloon

Joulu on monelle meistä tärkeää aikaa. Joulunaika voi viedä meidät takaisin menneeseen, lapsuuden jouluihin. Siihen, kuinka joulupukilla oli harmaa nuttu päällä, millä tavalla liekit lepattivat kynttilöissä tai miltä joulukuusi tuoksui. Kuuluiko radiosta joululauluja? Lauloitko mukana? Mikä joululaulu on jäänyt sinulle parhaiten mieleen?

Muistan omista lapsuuteni jouluista isän tekemän rusinasopan tuoksun, papan lukeman jouluevankeliumin, pikkusiskolle lukemani joulukirjan, sekä mummolasta lähtiessämme ukilta saadut 20 markkaa ja Mynthon-askin. Muistan, miten äiti vei meidät kävelylle ennen joulupukin tuloa, koska olimme siskon kanssa niin malttamattomia. Nämä aistien kautta rakentuneet muistoni säilyvät mukanani aina.

Muistisairauteen sairastunut ei välttämättä enää pysty sanoittamaan omia muistojaan, mutta aistien kautta voimme auttaa häntä matkaamaan menneeseen. Joulu onkin aikaa, josta voimme nauttia kaikilla aisteillamme ja hyödyntää niitä tietoisesti yhteisessä hetkessä. Kuunnella joululauluja tai lahjapapereiden rapinaa. Katsella jouluvaloja ja lukea joulukortteja. Haistella kanelin, kinkun ja kuusen tuoksuja. Maistella glögiä, piparia tai silliä. Tuntea läheisen lämmin halaus tai tutut villasukat jaloissamme.

Aistien kautta muistaminen säilyy muistisairauteen sairastuneella hyvinkin pitkään.

Aisteilla on vahva yhteys muistoihimme. Siihen miten me opimme. Siihen mistä pidämme tai emme pidä. Aistien kautta muistaminen säilyy hyvinkin pitkään muistisairauteen sairastuneella, vaikka sairaus olisi jo edennyt pidemmälle. Tuttu laulu tai tuoksu voi aiheuttaa vahvan tunnereaktion, vaikka sanoja ei enää olisi.

Vaikka muistisairauteen sairastunut ei muistaisi kuka vieraili hänen luonaan tai mitä tehtiin, niin vierailusta jäänyt tunne säilyy pidempään. Vierailusta kannattaakin tehdä rauhallinen ja kiireetön, koska sellainen vierailu jättää jälkeensä tunteen, että minulla on hyvä olla ja olen tärkeä. Muistisairauteen sairastuneen arvostava kohtaaminen ja yhdessäolo vahvistavat hänen positiivista tunnekokemustaan.

Jos joulun viettäminen ei kuulu omaan elämään, voit hyödyntää vaihtoehtoisesti vuodenaikojen vaihtumista muistelussa. Kirpakkaa pakkassäätä, lunta ja kausivaloja voi talvella aistia ympärillä. Läheisen kanssa voi kahvitella ja syödä vaikka suklaata. Olla yhdessä. Muistella menneitä ja tehdä uusia muistoja.

Nyt aikuisena muistelen lapsuuteni jouluja lämmöllä. Isän tekemään rusinasoppaa en ole välimatkan takia syönyt aikoihin, mutta saatanpa kipaista hakemaan kaupasta askin Mynthoneja ja soittaa äidille.

Iloa, valoa ja muistojen täyteisiä kohtaamisia kaikille!

 

Vinkkejä joulun aistimuisteluun:

  • kuunnelkaa tai laulakaa joululauluja
  • maistelkaa pipareita, suklaata tai glögiä
  • katselkaa jouluvaloja tai lumisadetta
  • tuoksutelkaa kanelia tai kuusta
  • koskettakaa lunta tai halatkaa toisianne
Nina Kalliomäki
Nina Kalliomäki hankekoordinaattori 044 727 7404 nina.kalliomaki@muistiliitto.fi

Omin sanoin -hanke; muistisairaan vuorovaikutuksen vahvistaminen, kommunikoinnin tuen keinot