Väestön ikääntymisen takia ammattitaitoisten työntekijöiden tarve vanhus- ja dementiatyössä kasvaa, mutta ala ei houkuttele nuoria. Kampanjan avulla pyritään saamaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalan opiskelijat innostumaan vanhustyöstä ja erikoistumaan alalle. Kampanjaan liittyviä tapahtumia järjestetään Muistiliiton jäsenyhdistysten toimesta eri puolella Suomea.
MuistiMarkkinat on Muistiliiton ja sen yhteistyökumppaneiden järjestämä vanhustyön imagopäivä opiskelijoille.
MuistiMarkkinat -tapahtumapäivä järjestetään koulun tiloissa ja sitä koordinoi paikallinen muisti- tai dementiayhdistys. Koululle saapuu tapahtumapäivänä suuri joukko vanhustyön tekijöitä ja työnantajia kertomaan työstään. Opiskelijoille järjestetään myös luentotilaisuus, missä kerrotaan vanhustyön käytännöistä nuorten jakamien kokemuksien avulla.
Vuoden ensimmäinen MuistiMarkkinat tapahtuma järjestettiin Kaarinan sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksessa 21.1.2009 klo 12.30-16.
Tämän vuoden varsinaisen valtakunnallisen kampanjan ajankohta on syksy 2009.

Jaana Juosila (jaana.juosila
muistiliitto.fi), 19.8.2009
Kaikki uutiset
Lisätiedot osoitteesta www.muistimarkkinat.fi
Tulevia MuistiMarkkinat tapahtumia:
Tuusula: Keski-Uudenmaan dementiayhdistys ry ja Keuda, 15.9. klo 12.30-16
Iisalmi: Ylä-Savon muistiyhdistys ry ja Savon aikuis- ja ammattiopisto 16.9.09 klo 10-14
Pyhäsalmi: Suomen dementiayhdistys ry ja OAMK:n Terveysalan Oulaisten yksikkö 6.10.09 klo 8.30-15
Mikkeli: Mikkelin seudun dementiayhdistys ry ja Etelä-Savon ammattiopisto, vko 41