Ruoki aivoja

Kuvituskuva: Kuoro laulaa yhdessä.

Ruoki aivoja

Aivot ja muisti nauttivat terveellisistä eväistä. Säännöllinen ja monipuolinen ruokavalio takaa aivoille kaiken tarpeellisen. Muun muassa kasviksista, hedelmistä, kasviöljyistä ja kalasta koostuva ruokavalio sisältää aivoverisuonia ja sydäntä suojaavia ravintoaineita ja vitamiineja, jotka auttavat myös aivoja voimaan hyvin.

Aivot tarvitsevat riittävästi rasvoja, mutta niiden laatua kannattaa tarkkailla. Runsas tyydyttyneiden rasvojen saanti on haitallista, sillä se voi aiheuttaa valtimoiden ahtautumista myös aivoissa. Kalasta, kasviöljyistä ja pähkinöistä saatavat pehmeät rasvat sen sijaan ovat terveellisiä.

Vaikka usein uutisoidaan esimerkiksi marjojen aivoterveellisistä vaikutuksista, ei mikään yksittäinen ruoka-aine valitettavasti toimi poppakonstina muistisairauksia vastaan. Ravitsemuksen merkitys muistin hellijänä on kuitenkin kiistaton. Herkuttelu ja nautintokin tekee aivoille hyvää, mutta hyvät ja terveelliset arjen valinnat pitävät aivot vireinä.